Main menu

Kunnostaminen

Hannu | 3.7.2018

Lue Jari Ketolan laaja arikkeli Painovoimaisen ilmanvaihdon käyttö ja huolto

Hannu | 3.7.2018

Palttala:

Bruno Erat nimittää talon ulkovaippaa ihmisen kolmanneksi

Hannu | 3.7.2018

Perinnemestari, perinnerakentaminen, perinnekorjaaminen. Kaikki sanoja, joille on vaikea löytää tarkkaa

Hannu | 3.7.2018

1800-luvun sisustamisessa on kolme tyylijaksoa. Vuosisadan alkupuolta leimasi empire ja

Hannu | 30.6.2018

Rautakaupoissa myytävissä tapettiliimoissa ja -liistereissä on pääsääntöisesti hengittämättömiä ainesosia. Perinnerautakaupoista

Hannu | 30.6.2018

Tapetointi on sisustustöistä helpoimpia ja sillä saa huoneen ilmeen muutettua

Hannu | 30.6.2018

Seinä oli vuosisatojen ajan käsittelemätöntä pyöreää hirttä. Ensimmäinen tapa ehostaa

Hannu | 30.6.2018

Vuonna 1930 perustettu Pihlgen ja Ritola Oy on toinen ja

Hannu | 29.6.2018

Suomalaisen rakennustaiteen historia ei ole yhtä loistokas kuin Manner-Euroopan. Kun

Hannu | 29.6.2018

Säätyläiskodeissa oli yhdessäoloa ja seurustelua varten kahdesta kolmeen huonetta. Salissa

Hannu | 29.6.2018

Peseytyminen tapahtui 1900-luvun alkuun asti saunassa sekä maalla että kaupungissa.

Hannu | 29.6.2018

Veden tuominen sisälle vanhaan taloon on tekninen ja henkinen haaste.

Hannu | 28.6.2018

Nylander

Puuhella on yleinen nimitys puilla lämmitettävälle liedelle

Hannu | 28.6.2018

Keittiökauppiaat myyvät maalaisromantiikkaa, mutta millainen oli torpan keittiö 1800-luvulla? Ei

Hannu | 28.6.2018

Lähes kaikissa rakennuksissa on pääkulkuovea suojaamassa jonkinlainen kuisti. Varhaisimmissa hirsirakennuksissakin

Hannu | 27.6.2018
Sähkön voittokulku Suomessa alkoi Finlaysonin tehtailta Tampereelta vuonna 1882. Sähköistyksen

Jaa

Helakauppa

 

Ajankohtaista

Uutinen
Hannu | 13.9.2018

Puurakentamiseen erikoistunut rakennusyhtiö on saanut Espoossa luvan pientalolle, jossa...

Blogimerkintä
Hannu | 6.8.2018

Kävin viime viikolla konsultoimassa kolmen vanhan rakennuksen kunnostajaa. Konttasin haalarit päällä vintillä, paukutin puukkoa ulkoseinään ja kaivoin lahottajasientä alapohjasta.

Uutinen
Hannu | 31.5.2018

Turun lähellä sijaitseva Pukkilan kartano on saanut uuden omistajan. Museovirasto luopui yhdestä...

Liity Perinnemestarin postituslistalle ja valitse haluamasi kiinnostusryhmät.