Lisäeristäminen

Palttala:

Bruno Erat nimittää talon ulkovaippaa ihmisen kolmanneksi ihoksi kirjassaan Ekologia, ihminen, ympäristö. Hän kirjoittaa: "Rakennuksen ulkovaipan lämpöhäviöt riippuvat rakentamistavasta ja talotyypistä. Pientalon lämpöhäviöistä siirtyy noin 25-35 % yläpohjan, ulkoseinien umpiosien ja alapohjan kautta. Tämä jakaantuu siten, että noin 60 % lämpöhäviöistä menee yläpohjan, noin 30 % ulkoseinien ja noin 10 % alapohjan kautta. Nämä prosenttimäärät ovat tietysti riippuvaisia talon muodosta ja eri rakennusoisen eristystasosta, rakennustyön laadusta ja detaljiratkaisuista. Ne antavat kuitenkin kuvan talon lämpöhäviöistä ja eri rakennusosien merkityksestä."

Samassa kirjassaan Erat on esittänyt suuruusluokat myös rakennuksen koko lämpönergian häviöiden jakautumiseksi: Ilmanvaihto 30–50 %, ikkunat 15–20 % ja em. ulkovaipan osat 30–40 %. (1)

Tästä tarkastelusta voidaan laskea, että seinärakenteen osuus koko rakennuksen lämpöenergiahäviöistä on noin kymmenen prosentin suuruusluokkaa. Joten suuriin taloudellisiiin säästötavoitteisiin on turha pyrkiäkään ulkoseinien eristystä parantamalla. Viimeisimpien mittaustutkimustulosten mukaan massiivirakenteet ovat lämpöteknisesti parempia kuin niiden laskennallinen lämpöarvo.

Vanhassa rakennuksessa tärkeintä onkin tarkastella rakennuksen ilmanpitävyyttä – varsinkin seinien liitoksia alapohjan, ikkunoiden sekä yläpohjan kanssa. Paperoimalla nämä liitoskohdat huolellisesti voidaan rakennuksen ilmanpitävyyttä ja samalla lämpötaloutta parantaa merkittävästi. Samalla parannetaan viihtyvyyttä.

Ennen mitään toimenpiteitä kannattaa vanhaa taloa lämmittää kylmän vuodenajan aikana niin, että päästään selville sen lämpötaloudesta ja kriittisistä kohdista. Lämpökamerakuvaus on tehokas apuväline selvitettäessä rakennuksen vaipan lämpötaloudellista kuntoa. Vastaavat tiedot saadaan myös lämpömittauksilla. Helppokäyttöinen apuväline tähän on laserlämpömittari, jolla voidaan mitata tarkasti ja nopeasti rakenteiden sisäpintojen lämpötiloja.

Riitta Asikainen Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksesta (Joensuu 2002), on kirjoittanut Kaunista ja kestävää, vanhojen asuinrakennusten korjausopas -pdf-tiedoston, jossa hän sanoo:

"Lisälämmöneristys tai ikkunoiden vaihtaminen uusiin ei yksinään vaikuta rakennuksen energiantarpeeseen paljoakaan, sillä ilmanvaihto ja lämmin käyttövesi kuluttavat noin puolet lämmitysenergiasta. Häiritsevä vetoisuus tai jonkin rakennusosan huono kunto ovat siis paljon parempia syitä korjaukseen kuin saavutettava vähäinen säästö lämmityskustannuksissa."

Seinärakenne

Hirsiseinää ei tarvitse ottaa esiin pinkopahvikerrosten tai ulkovuorin alta, mikäli ei ole todellista syytä epäillä hirsiseinän vauriota. Hirsiseinän kuntoa voidaan tutkia varsinkin ulkoapäin laudoituksen väleistä piikkiä apuna käyttäen. Sen lisäksi voidaan todennäköisempiä vauriokohtia tutkia irrottamalla varovasti ulkoverhouslautaa tai listoja.

Pinkopahvi- ja tapettikerrokset toimivat hyvin ilmansulkuna. Mikäli hirsiseinässä ei näitä paperikerroksia enää ole jäljellä, voidaan siihen laittaa joko pinkopahvia (saadaan säästettyä listoitus ja smyykitys) tai huokoista kuitulevyä ilmansulkupaperin kanssa. Sisäpuolinen lämmöneristys on hirsiseinän lämpötalouden kannalta huonompi vaihtoehto ulkopuoliseen lämmöneristämiseen verrattuna.

Panu Kaila korostaa kirjassaan Talotohtori ilmanpitävyyden merkitystä: Tuulensuojan ajattelematon heikentäminen on nykyajan peruskorjauksissa valitettavan tavallinen ilmiö. VTT:n tutkimuksessa Pientalojen energiakorjauksia Pohjois-Suomessa 1984 mitattiin rakennusten ilmatiiviys ennen korjausta ja uudelleen sen jälkeen. Tulos oli yllättävä. Vaikka korjaajilla oli tiedossaan sekä ensin suoritetun mittauksen tulos että vuotokohtien sijainti, vain noin kolmasosassa tiiviys parani. Toisen kolmanneksen tiiviys säilyi suunnilleen ennallaan ja viimeisessä kolmanneksessa talot muuttuivat jopa entistä hatarammiksi! Nykyrakentaja luottaa paksuun eristeeseen kuin pässi suuriin sarviin, eikä osaa kiinnittää tarpeeksi huomiota talonsa tuulitakkiin. Näissä tapauksissa eristeenä oli aina mineraalivilla, joka ilmavana on hyvin arka tuulivirtauksille. Kun vanhat tiiviit kerrokset samalla poistettiin seinän pinnasta, päädyttiin monissa tapauksissa alkuperäistä huonompaan tulokseen. (2)

Seinän ja laipion taiteokohtan jää usein rako, josta ilma voi virrata vintille. Jos vuotoja on paljon, huoneeseen tulee tarpeettoman paljon kylmää kovausilmaa. Asunnon lämmin ja kostea ilma voi myös tiivistyä vintillä kylmiin rakenteisiin.  Seinän ja laipion taite on tiivistety tiukkaan sullotulla pellavariveellä, jonka päälle on liimattu tukeva paperi. Lopuksi holkkalista peittää eristeet. Kuva: Hannu Rinne.

Mikäli päädytään pieneenkin sisäpuoliseen lisäeristykseen kannattaa muistaa, että sekä ovien että ikkunoiden listoitukset täytyy irrottaa ja tehdä niihin leveämmät smyykilistat. Sama tilanne on myös ulkopuolisen lisäeristyksen kanssa – vanhat pinnat menetetään ja tarvitaan paljon työtä sekä uusien pintojen että listoitusten ja smyykien sovituksissa. Paperointi kannattaa tehdä huolellisesti nitomalla ja/tai liisteröimällä ilmansulkupaperi sekä seinän alaosaan (esim. irroitetun jalkalistan alle) ja kääntää paperi jatkumaan kunnolla lattialankun tai -laudan alle.

Ulkopuolinen lisäeristys toimii siis lämpötaloudellisesti paremmin, kun sisäpuolelle jäävä hirsiseinä toimii edelleen lämpöävaraavana massana. Ulkopuolisen lisäeristyksen haittoja ovat vanhan ulkovuoren menettäminen ja muuttuvat mittasuhteet (lyhenevät räystäät yms. detaljit). Ikkunat pitäisi eristystyön yhteydessä siirtää lähemmäs uutta ulkoseinäpintaa, sillä syvälle jäävät ikkunat pilaavat vanhan julkisivun luonteen.

Seinärakenteen lämmöneristäminen on taloudellisesti harvoin kannattavaa.

Yläpohjarakenne

Usein vanhojen rakennusten yläpohjissa on niukasti eristekerrosta, vaikka yläpohjarakenne onkin avainasemassa rakennuksen lämpötaloudessa. Ullakkotila voi toimia varastona, eikä ole haluttu puuttua sen lattiarakenteeseen, vaikka eristekerros saataa olla vain 10–15 cm. Vanhoja eristeitä ei tarvitse poistaa, mikäli ne ovat pysyneet kuivina. Jos jossakin kohtaa on katto vuotanut ja eristeet ovat kastuneet ja niissä on havaittavissa mikrobitoimintaa (väri, haju) kannattaa tällaiset kastuneet eristeet poistaa. Mikäli ullakolla on esim. lankuista ladottua lattiaa kannattajien päällä, niin lattiaa koolataan ylemmäs ja tehdään näin tilaa eristeelle. Hyvä eristävyys yläpohjassa saavutetaan, kun eristeen kokonaisvahvuus on noin 400–500 mm (riippuu alkuperäisen eristeen laadusta ja kerroksen vahvuudesta). Uutena eristeenä voidaan käyttää mitä tahansa paloturvallisuusmääräykset täyttävää luonnonkuitueristettä. Mikäli vanhoja eristeitä päädytään poistamaan yläpohjasta, kannattaa ennen uutta luonnonkuitueristettä asentaa ilmasulkupaperi. Matalan ullakkotilan osalta (räystään läheisyydessä oleva alue) eristettä lisätään kuitenkin sen verran, että räystäällä ja eristetilassa jää eristeen ja kattorakenteen väliin vähintään 100 mm.

Myös Eino Niskala suosittelee luonnonkuitueristeen käyttöä vanhan rakennuksen yläpohjan lisäeristämisessä: Vanhasta lisäeristämättömästä sammal- tai purutäytteestä kosteus pääsee haihtumaan helposti ullakkotilaan ja siksi tällaisissa rakenteissa ei ole ilmannyt kovin runsaasti lahovaurioita (katonkondenssi). Jos täyte peitetään lisäeristeenä käytetyllä mineraalivillalla, tilanne muuttuu. Kosteus valuu uuden eristeen läpi täytteeseen, mutta haihtuminen vähenee niin, että vaurio voi syntytä. Lisäeristäminen sahanpurulla tai selluvillalla ei muuta yläpohjan kosteustilaa yhtä paljon, koska lisäeriste sitoo ja kuljettaa kosteutta samaan tapaan kuin vanha täyte. (3)

Alapohjarakenne

Lattia tuntuu usein vanhoissa taloissa kylmältä ja vetoisalta. Mikäli korvausilma tulee ikkunoista ja talo lämmitetään huoneen sisänurkassa sijaitsevalla uunilla tulee tiivis ja hyvinrakennettukin lattia useimmiten kylmäksi ulkoseinän puolelta. Lämpöpattereiden sijoitus ikkunoiden alle tai korvausilman esilämmitys ja johtaminen keskemmälle huonetta auttavat tähän asiaan.

Alapohjan ja seinän liittymäkohtien tai alapohjan ja muurin liittymäkohtien tiiveys ovat yleisimmät ongelmakohdat, mikäli lattia tuntuu kylmältä.

Tuulettuvaa alapohjaa voi tilkitä ja tiivistää ja lisäeristääkin alakautta, mikäli ryömintätilan korkeus on työskentelyyn riittävä. Eristeenä kannattaa käyttää luonnonkuitueristeitä (esim. levymäinen puukuitueriste tai kuitulevy). Tuulensuojaan ja seinän liittymäkohtien detaljeihin kannattaa alapohjan alapinnassakin kiinnittää huomiota (ehjä paperointi pysty- ja vaakatason kulman ympäri).

Alapohjassa on syytä tarkkailla jyrsijöiden jälkiä. Jyrsijät rei´ittävät tuulensuojalevyn melko helposti – varsinkin jos rakenteissa on sopivia jalansioja. Puu kestää paremmin, mutta hiiret eivät tarvitse kuin noin 9 mm raon päästäkseen pujottautumaan sisään rakenteeseen. Joten lisäeristystä tehdessä kannattaa käyttää jyrsijäsuojaksi metalliverkkoa. Varsinkin läpiviennit on syytä toteuttaa huolellisesti. Jyrsijöiden aiheuttamat ilmavuodot rakenteissa ovat suuri riski varsinkin levymäisiä ja holvaavia eristeitä käytettäessä. Jyrsijät pyrkivät kohti lämpöä, joten viemäriputken läpivienti on varsin houkutteleva ja usein helppokin reitti tulla sisälle asti.

Yhteenveto ja eristysohjeet

Yläpohja

• Yläpohjan lisäeristys on yleensä energiatehokkain toimenpide.
• Lisäeristyksen osalta on tärkeää, ettei yläpohjan tuulettuvuutta unohdeta
  • Mikäli ullakkotilat tehdään lämpimiksi tiloiksi, kannattaa harjakolmio jättää tuulettuvaksi, eli sisäkattoa ei kannattaa avata ”piikkiin” asti.
  • Vesikattorakenteen ja eristeen väliin pitää jättää 100 mm suuruinen tuuletustila, joka on avoin sekä räystäälle (jyrsijäverkko) että läpituulettuvaan harjakolmioon.
• Vanhat eristeet voi jättää paikoilleen, mikäli ilmavuotoja ei ole, eivätkä eristeet ole kastuneet esim. kattovuodon tai kostean sisäilman vuoksi.
• Yläpohjaeristeen määrä suoralla katolla pitäisi olla 400–500 mm, lappeen suuntaisissa eristetiloissa 300–350 mm).
• Vanhojen rakenteiden kanssa luonnonkuitueristeet (esim. selluvilla) toimivat kosteusteknisesti turvallisesti.

 Hirsiseinä

• Vanhat pinkopahvikerrokset kannattaa jättää paikoilleen, vaikka päätyisikin lisäeristykseen, ne toimivat hyvin ilmansulkukerroksena ja niiden tapettikerroksissa on vanhaa talon historiaa, josta joku voi olla myöhemmin kiinnostunut. Hirren kunnon arviointi voidaan tehdä pinkopahvituksia repimättä!
• Mikäli hirsipinta kuitenkin on näkyvissä sitä voidaan tarvittaessa tilkitä (harvinaista). Hirsiseinä ei tarvitse kosteussulkua, sillä rakenne toimii hyvin kosteusteknisesti. Ilmansulkupaperointi on tärkeää, erityisen huolellinen kannattaa olla seinärakenteen liittymissä ala- ja yläpohjiin.
• Hirsirakenteen sisäpintavaihtoehdot:
  • Paljas hirsiseinä on luonteva vanhassa rakennuksessa vain, jos seinä on ollut aiemminkin paljaana (piilutettu ja patinoitunut)
  • Pinkopahvi, joka voidaan joko maalata tai tapetoida (Tämän lisäksi ilmansulkupaperointi ala- ja yläpohjaliitoskohdissa)
  • Huokoinen kuitulevy joko 1 x 12 mm, 22 mm tai 2 x 12 mm (saumat limittäin) (ilmansulkupaperointi levyn alle, jollei vanhaa pinkopahvitusta alla). Levyt kannattaa  pohjamaalata (esim. ohennettu pellavaöljymaali) ennen tapetoimista, mikäli levy halutaan jättää maalipinnalle ja halutaan sileämpi pinta, levy voidaan paperoida ennen maalausta.
  • Sisäpuolinen lisäeristys saattaa joissakin tilanteissa jopa heikentää rakenteen lämpöteknistä toimivuutta. Vahva eristekerros aiheuttaa myös lisätöitä: ikkunoiden smyykit, mahdolliset patteriasennukset ja muut detaljit.

 

• Hirsirakenteen ulkopuolinen lisäeristys:
  • Kannattanee taloudellisesti, mikäli ulkovuori joudutaan vaihtamaan sen huonon kunnon takia.
  • Tuulensuojalevytys (huokoinen kuitulevy 25 mm) voidaan tehdä suoraan hirsirunkoon.  Myös kahta limittäistä levyä voi käyttää (12 mm+25 mm). Levytys parantaa ilmanpitävyyttä. Ilmaraon tekeminen suositeltavaa, jotta mahdolliset myöhemmät väärät maalin valinnat eivät vaaranna rakenteen kosteusteknistä toimintaa.
  • Vahvemman lisäeristyksen tekeminen (esim. koolaus 100 mm) vaikuttaa jo talon mittasuhteisiin. Ikkunat voidaan siirtää lähelle ulkopintaa, (silloin sisätilaan smyykien muutokset). Myös räystäiden pidennys voi olla tarpeen.
  • Villakoolausrakenteen kanssa kannattaa aina käyttää tuulensuojalevytystä ja tuulettuvaa ilmarakoa ennen ulkovuorilaudoitusta.
  • Seinän lisäeristys ei nykyisillä energian hinnoilla liene taloudellisesti kannattavaa.

Alapohja

• Olemassa olevan tilanteen kartoitus avaamalla lämpötilakartoituksen perusteella valitun huoneen lattiaa ulkoseinän viereltä (esim. 2 lankkua), josta saadaan käsitys vanhasta rakenteesta ja sen eristeiden määrästä ja laadusta.
• Mikäli lattialaudoituksen/ -lankutuksen ja eristeen välillä on paljon tyhjää tilaa sitä voidaan täyttää myös puhaltamalla selluvillaa onteloihin avaamatta koko lattiaa.
• Eristettä voidaan vaihtaa parempaan vain ulkoseinän viereltä, jolloin koko lattiaa ei tarvitse avata.Mikäli koko lattia otetaan auki ja vanhat eristeet poistetaan voidaan rossilaudoituksen raot tilkkiä puulla tai käyttää tarvittaessa jyrsijäverkkoa. Ennen luonnonkuitueristettä (selluvilla, muut puukuitueristeet, pellava, turve) eristetila paperoidaan saumat huolellisesti limittäen ja seinän liittymäkohta voidaan liisteröidä hirteen.
• Myös eristeen yläpinnan ja seinän liittymäkohta paperoidaan.  Huomaa myös muurien liittymäkohdat.

Ilmastonmuutoksen ehkäisyn kannalta on tärkeää kiinnittää energian kulutuksen lisäksi  huomiota lämpöenergian laatuun: uusiutuvat energiamuodot eivät tuota CO2-päästöjä, joten niiden suosiminen vanhemman energiaa enemmän kuluttavan rakennuskannan kohdalla on tärkeää.

Arkkitehti Outi Palttala 24.9.2009