1800-luvun sisustamisessa on kolme tyylijaksoa. Vuosisadan alkupuolta leimasi empire ja sen porvarillinen loppuvaihe biedermeier, keskivaihetta kertaustyylit ja loppua kansallisromantiikka sekä jugend.
Vuosisadan alkupuolen empirekoti oli yläluokkainen edustuskoti. Suuren salin rinnalla tärkeäksi tilaksi tuli pienempi salonki, jossa oli mukavasti istuttava seurusteluryhmä. Huoneiden seinät olivat useimmiten yksivärisiksi maalattuja, mutta värit olivat voimakkaita. Koristeaiheina olivat katonrajassa kiertävä boordi ja keskellä laipiota olevan rosetin koristeet. Myös huoneiden tekstiilit olivat värikkäitä ja verhoista tehtiin komeita asetelmia. Huonekaluissa näkyi klassinen arvokkuus: materiaalina suosittiin tummaa mahonkia, johon oli upotettu messinkisiä koristeosia.
Rokokootyylinen sali Qwenselin talossa Turussa.
Empire-huone Heinolan museossa.
Biedermeier-tyylinen sali Naantalin museossa. Biedermeier on porvarillista empireä, joka liukuu kohti kertaustyylien ajan mukavuudenhaluista sisustamista.
1800-luvun puolivälistä eteenpäin porvariston asema kasvoi merkittäväksi maan voimakkaan teollistumisen ansiosta. Uusi luokka halusi oman aikansa modernia ja mukavaa asumista. Aikaisempina vuosisatoina säätyläisillä (eli vain pienellä joukolla maan asukkaista) oli mahdollisuus seurata eurooppalaisia muotivirtauksia, nyt porvaristolla alkoivat kulutusjuhlat – ja kotien muodikas sisustaminen.
Jopa asuinrakennusten pohjakaava muuttui. Vuosisadan alussa suosittiin vielä keskeissaliratkaisua, jossa eteisestä tullaan suoraan suureen saliin ja sen sivuilla on muut pienemmät huoneet. Uudessa ratkaisussa huoneet oli sijoitettu vapaammin siten, että huoltotilat (keittiö, palvelusväen tilat) henkilökohtaiset asuinhuoneet ja edustushuoneet (ruokasali, sali, salonki) olivat toisistaan erillään. Isossa porvaristalossa saattoi olla vastaavasti kolme sisäänkäyntiäkin.
Yhtä suuri muutos tapahtui sisustuksessa. Kun empire oli edustanut klassisia arvoja, niin porvaristoa kiinnosti enemmän se, että kaikkea oli paljon: seinillä komeakuvioiset tapetit, katossa voimakkaat boordit ja listoitukset, huonekalut täyteläisiä ja hapsuilla koristeltuja. Kaikenlisäksi jokaisen pöydän, lipaston, hyllyn ja piirongin päällä oli koriste-esineitä.
Varakkaan laivanvarustajan kertaustyylinen sali. Soveliuksen talo, Raahe.
Kulttuurieliitin vastaisku
Vuosisadan lopulla alkoi huonekaluja saada huonekaluliikkeistä ja kuvastojen avulla postimyynnistä. Tyylinä oli lähinnä uusrenessanssi. Vauraimmat saattoivat tilata koko huoneen sisustuksen seinäpaneeleita myöten puusepänverstaalta.
Vuosisadan lopulla monet arkkitehdit ja kansallismieliset ajattelijat huomasivat, ettei sisustuksissa ollut mitään suomalaista. Kaikki tyylielementit olivat ulkomaista lainaa ja eri aikakausien sekoittaminen oli vain pinnallista muodoilla kikkailua. Alettiin etsiä tyyliä, joka olisi aidosti kotimaista. Lopputuloksena oli kansallisromantiikka, jossa oli osa kansainvälistä takaisin juurille -liikettä, osa dynaamisempaa luonnosta inspiroituvaa jugendia ja osa karjalaista kansanarkkitehtuuria.
Hvitträskin (Gesellius - Lindgren - Saarinen, 1903) kansallisromanttisessa sisustuksessa on lainoja aidosta suomalaisesta sisustuksesta: keskiaikainen holvikatto ja kansankäsitöistä inspiroitunut ryijy.
Aiheesta enemmän
- Riitta Koskinen ja Katja Hagelstam: Kartanoita ja porvariskoteja, Sisustuksia ja tapakulttuuria 1800-luvun Suomessa. WSOY, 2006.
