Pyhtääläisen lähes kaksisataa vuotta vanhan talon katto oli vuotanut salin kohdalta ja lahoa oli parin neliömetrin alueella. Samalla kun vintillä tutkittiin ongelman laajuutta, huomattiin että eristeitä oli vähän ja ne olivat epämääräisiä: sekaisin turvetta, savea, sahanpurua ja rakennusjätettä. Koska taloa oltiin ottamassa muutaman vuosikymmenen tauon jälkeen ympärivuotiseen asuinkäyttöön, päätettiin yläpohjan eristeet uusia kokonan.
1800-luvun yläpohjarakenne, jota on korotettu kymmenellä senttimetrillä.
Tästä se alkaa: katto vuotaa ja on alettava tutkia tarkemmin mitä vintillä tapahtuu.
Yläpohjasta on purettu pois lahonneet laudat. Palkeista on moottorisahalla irrotettu tummunut puu ja laho.
Palkiston alapinnassa on kaksi laudoituskerrosta, tässä vaiheessa ylempi niistä on uusittu.
Alempi laudoitus valmiina.
Yläpohjan rakenne vintiltä katsottuna.
Työpäivä venyy iltaan. Lattialla luikertelee puruimurin putki.
Työvaiheet
• Vintin lattiana olevat levyt kerättiin kahteen isoon kasaan.
• Imuriauto imi pois vanhat eristeet.
• Yläpohjan alapinnassa oli kaksi lautakerrosta. Koska ylemmän laudoituksen päällä ei ollut paperointia, lautojen välitkin olivat täynnä roskia. Ylemmät laudat nostettiin ylös yksitellen ja välit imuroitiin puruimurilla.
• Paperointi.
• Eristyspaksuutta lisättiin koolaamalla yläpohjaan ristikkäin kakkosneloset
• Puukuitueristeen puhaltaminen.
• Levyt takaisin keskilattialle. Jossain vaiheessa levyt korvataan laudoituksella.
Rakenne
Vanhojen rakennusten väli- ja yläpohjien rakenteen tukirakenteena ovat huoneen poikki kulkevat hirret. Hirsien väli on metristä puoleentoista. Koska eristemateriaali oli ennen painavaa (sammalta, turvetta, sahanpurua ja hiekkaa) piti eristettä paikallaan pitävä laudoitus tukea hirsien kylkiin naulattuihin soiroihin, jotka olivat noin 2 x 2 tuumaa. Hirren alapintaan naulattu laudoitus ei olisi jaksanut kantaa eristeen painoa. Oli myös edullista naulata soirot kyljistä harvakseltaan ja latoa laudat naulaamatta näiden päälle. Puu oli halpaa, naulat kalliita.
Jotta eristeet eivät valuisi lautojen välistä alas, laitettiin laudat kahteen kerrokseen limittäin, tai niiden päälle levitettiin tuohia, paperiarkkeja (sanomalehtiä) tai kaisloja. 1900-luvun alussa saatettiin käyttää perustuksien valusta ylijääneitä sementtisäkkejä.
Mikäli vintti oli varastokäytössä, ladottiin lattialle laudat. Säästeliäässä talossa saattoi sahanpurujen keskellä olla vain kapea laudoitettu kulkuväylä vintin päätykamareihin.
Asuinkerroksessa laipion käsittely riippui vuosisadasta ja säädystä. Pitkään tuvassa näkyivät suuret hirret, joiden päälle yläpohja oli rakennettu. Tämän kuvasarjan talossa näkyvä rakenne, jossa laipioon naulataan laudat tuli käyttöön säätyläistaloissa 1700-luvulla. Aluksi laudat olivat ponttaamattomat ja niiden päälle saatettiin pingottaa pellavakangas, joka maalattiin.
Kun pinkopahvin valmistaminen alkoi 1870-luvulla siitä tuli nopeasti suosittu laipion tasoittaja. Samoihin aikoihin yleistyi helmipontti, joka oli suosittua erityisesti eteisissä, keittiöissä ja muissa taloustiloissa.
Lisää villaa
Vanhojen rakennusten yläpohjassa on usein liian vähän eristettä. Sahanpurua saattaa olla vain kymmenkunta senttimetriä. Kun nykyaikaista paremmin eristävää materiaalia tulisi rakennusmääräysten vuoksi olla noin 40 senttimetiriä, olisi purua oltava laskennallisesti yli puoli metriä. Näin paksua kerrosta vintille tuskin mahtuu ja eristekerroksen yletön paksuntaminen ei enää juurikaan paranna eristystehoa. Noin 35 senttimetriä on hyvä tavoite.
Kylmä avovintti on turvallisinta pitää sellaisena: osa asunnon kosteudesta saa haihtua ulos vintin kautta ja kattoon toisinaan kondensoituva vesi mahtuu kuivumaan suureen ilmatilaan. Tällaiselle vintille mahtuu myös korottamaan yläpohjaa lisäeristettä varten.
