Kunnostaminen
Artikkelit

Main menu

Uunin pellit – oikea käyttö

Perusmallisessa varaavassa tulisijassa (kuva alla) savu nousee tulipesän päältä tulihormia myöten ylös, jossa se jakaantuu kahdeksi alas suuntautuvaksi poskikanavaksi. Poskikanavat yhdistyvät pesän alla, ja kääntyvät taakse. Useimmissa malleissa hormi nousee ylös uunin takana ja kääntyy sen jälkeen piipussa olevaan hormiin. Tällaisessa uunissa pellit ovat uunin yläosassa. Toisinaan savukanava liittyy savupiippuun jo uunin alaosassa. Silloin pelti on savupiipussa.

Suomalaisissa ja venäläisissä uuneissa on kaksi savupeltiä, ruotsalaisissa vain yksi. Ilmanvaihtoa hoitava tähtiventtiili on näiden kahden pellin välissä. En ole keksinyt ylemmälle pellille mitään käyttöä; omissa uuneissamme emme koske siihen koskaan, se on aina auki. Periaatteessa voisi ajatella, että lämpöä ei varmasti karkaa, kun sulkijoita on kaksi, mutta ilmanvaihtoa ei saa hoidettua, jos ylempi pelti on kiinni.

Alla olevan kaltaisessa uunissa peltejä ja luukkuja käytetään seuraavasti.

  • Ylempään peltiin ei kosketa koskaan, se on aina auki.
  • Kun tuli sytytetään, tähtiventtiili (3) suljetaan ja alempi pelti (2) avataan.
  • Kun puut ovat syttyneet, tulipesän luukut (1) suljetaan. Ilmaa annetaan vain ilmaluukuista.
  • Kun tuli on palanut aivan loppuun ja hiillos on musta, alempi pelti suljetaan ja tähtiventtiili avataan. Suljettu pelti pitää lämmön uunissa ja huoneen likainen ilma virtaa ulos tähtiventtiilistä. Uuni toimii lämmönlähteen lisäksi myös ilmanvaihtolaitteena!

 

Vanha kansa opetti, että pellin voi sulkea, kun pesässä on enää muutama sininen liekki. Ohje on väärä. Niin kauan, kun pesässä on edes vähän punaisia hiiliä, voi niistä syntyä häkää. Nykyään ohje on siksi se, että pellin saa sulkea vasta, kun hiillos on aivan musta. Ehkä pellin voi säätää varsin pienelle raolle, kun hiillos on lähes musta, mutta ei kokonaan kiinni. Joka vuosi muutama suomalainen kuolee häkämyrkytykseen.

Joissakin uudemmissa uuneissa voi olla niin sanottu kesäpelti tai sytytyspelti. Kun se on auki, savu virtaa uunista suoraan piippuun kiertämättä uunin sisällä. Suoran linjan ansiosta uuni ei lämpiä tai veto lähtee vetämään paremmin. Ensimmäinen syy on huono, sillä uuni on nimenomaan lämmityslaite, jota ei tule käyttää avotakkana. 

Uunissa poltetaan lämmöntarpeen eli ulkolämpötilan mukaan päivässä pesällinen puita kerran tai kaksi. Keväällä ja syksyllä riittää yleensä yksi pesällinen päivässä. Kovalla pakkasella tuli palaa aamuin illoin. Uunin pinta ei saa olla polttavan kuuma. Jos pinta on kuuma, on uunin sisus niin polttava, että lämpölaajeneminen voi alkaa rikkoa uunin sisuksia. Kun tulipesä rapautuu, laasti murenee pois ja tiilet alkavat lopulta liikkua.

Kun ylempi pelti on auki, alempi kiinni ja tähtiventtiili auki, virtaa asunnon likainen ilma uunin läpi savuhormiin ja siitä edelleen ulos.

Entä mikä on sopiva määrä paloilmaa? Ei liikaa, ei liian vähän. Tulen pitää palaa kunnon kohinalla, mutta ei sentään uunin luukkuja paukuttavalla puhalluksella. Luukuissa on säädettävät ilma-aukot, mutta joskus luukkujen reunoista vuotaa niin paljon ilmaa, että ilma-aukkojen ollessa kiinnikin, tuntuu kuin kalikat pomppisivat uunissa. Silloin voi kuristaa vetoa hieman pellillä. Jotkut nuohoojat sanovat, että tästä on haittaa, mutta oman 20 vuoden kokemuksen mukaan mitään haittaa kohtuullisesta kuristamisesta ei ole tullut. Pelti ei ole kärsinyt kuumuudesta eikä sen pintaan ole tullut karstaa. On kuitenkin varmistettava, että veto on kunnollinen. Liian pieni määrä paloilmaa voi aiheuttaa kitupalon, joka synnyttää nokea ja pikeä savukanaviin. Lopulta noki ja piki voivat leimahtaa nokipaloksi. Pellillä kuristaminen voi aiheuttaa myös sen, että huoneeseen tuprahtaa savua tai häkää. Kuuntele siis tarkkaan palon kohinaa ja hillitsi paloilmaa sopivasti.

Molemmissa luukuissa paloilman määrää säädetään pyöreällä ilma-aukolla. Joissakin malleissa ilmansäätö on suojaluukkujen takana olevissa toisissa luukuissa.

 

Jaa

Kunnostaminen
Artikkelit
Hannu | 20.4.2023
Mestariartikkeli

Listan pohjana on Rakennustietosäätiön KH-kortti 90-00394, jonka sisältö on purettu loogiseksi listaksi. Rakennuksen kunnon tarkistamisessa

Hannu | 20.4.2023
Mestariartikkeli

Tässä artikkelissa pohditaan vanhan talon ostamiseen liittyviä ongelmia, tai oikeastaan sitä, kuinka ne vältetään.

Hannu | 29.3.2023
Mestariartikkeli

Valveutunut ostaja käy itsekin talon alla.

Vanhan rakennuksen ostaminen on jännitysnäytelmä. On

Jari Vesanen | 27.11.2022
Mestariartikkeli

Jari Vesanen on siirtänyt 1830-luvulla rakennetun maalaistalon, kaksvooninkisen, Kauhavalta Sipooseen. Artikkelissa hän pohtii siirtämisen

Helakauppa

 

Liity Perinnemestarin postituslistalle ja valitse haluamasi kiinnostusryhmät.