Ulkolaudoitus ei ole hirsitalossa välttämätön. Hirsirunko säilyy toki pidempään suojattuna, mutta suurin syy ulkovuorauksen monipuoliseen kehittymiseen on kauneuden tavoittelu ja näyttämisenhalu. Samasta syystä taloja on alettu maalata: punamulta- ja keltamulta saivat puiset talot näyttämään joko tilli- tai hiekkakivitaloilta. Ulkovuoren puu- ja maalauskoristelu oli rikkaimmillaan kertaustyylien ja 1800-luvun lopun nikkarityylin aikana.
Ulkovuoren laudoittaminen noudattaa vahvasti alue- ja säätyjakoa. Kun pohjoissuomalainen maaseututalo oli hirsipintainen ja maalaamaton vielä 1900-luvun alkupuoliskolla, oli eteläisellä ja läntisellä rannikolla komeita virkataloja jo 1700-luvulla. 1800-luvun puolivälistä eteenpäin ruukinpatruunoiden ja muiden mahtiporvareiden rakennukset olivat jopa kermakakkumaisen koristeltuja puuleikkauksineen ja voimakkaine väreineen.
1600-luvun pappila Yli-torniosta. Ulkoseinät ovat käsittelemättömät.
Rokokootyylinen pukkilan kartano on valmistunut vuonna 1762. Ulkovuori on punamullattu pystylauta.
Porvoolaainen kivitalo 1700-luvulta. Pinnassa on punasävyinen rappaus.
Palanderin talo Hämeenlinnasta. Julkisivu on entisöity 1800-luvun jälkipuolen uusrenessanssityyliin.
Ehkä tyypillisin suomalainen seinäverhous: punamullattu pystyrimalaudoitus ja valkoisella öljymaalilla maalatut ovien ja ikkunoiden vuorilaudat. Käytetty usein päärakennuksessa ja lähes aina eri piharakennuksissa.
Visavuoren 1903 valmistuneessa Emil Wikströmin ateljeerakennuksessa on kansallisromantiikan inspiroima julkisivu, jossa on käytetty kimpipaanua.
1600-luku
1600-luvulla talot olivat useimmiten hirsipintaisia ja maalaamattomia, vain tärkeimmät rakennukset kuten kirkot, raatihuoneet ja jotkin kartanot saivat punamullatun tasaiseksi höylätyn pystylaudoituksen. Alla saattoi olla tuulensuojana tuohikerros ja laudat pontattiin tiiviyden parantamiseksi. Maaseudulla asuttiin vielä pääosin hirsipintaisissa, maalaamattomissa ja ikkunattomissa savutuvissa.
1700-luku
Sahaustekniikan kehitys ja rautanaulojen parempi saatavuus edesauttoi lautapystyvuorauksen yleistymistä kaupungeissa ja pienet lasi-ikkunat tulivat käyttöön sekä maalla että kaupungeissa. Julkisivun laudat saattoivat olla eri levyisiä, koska puutavara käytettiin mahdollisimman tarkkaan. Vuorilaudoissa alkoivat ensimmäisenä rikkoontua pontit ja ratkaisuna syntyi peiterimalaudoitus, jossa kapea puurima peittää lautojen saumakohdan. Peiterimoitus levisi hitaasti kaupungeista maaseudulle.
Virkataloja varten annettiin rakennusohjeita ja ne noudattivat eurooppalaisia esikuva, mm. ranskalaisperäistä karoliinista keskeissaliratkaisua. Paremman puunkäytön nimissä suositeltiin, että taloissa olisi korkea laholta suojaava kivijalka sekä hirsien suojana laudoitus.
1700-luvun alussa kaupunkien kivitalon saivat kellertävän sävyn, mutta kaupunkien puutalot ja maaseudun kartanot maalattiin punamullalla, jonka käyttö laajeni hitaasti tavallisiin maalaistaloihinkin.
1800-luku
1800-luvulla empire edellytti talolta tasaista pintaa, yleensä paneelista tehtyä vaakalaudoitusta. Joissakin tapauksissa jopa lautojen välit kitattiin tasaisuuden takia. Kaupunkitalot maalattiin vaalealla öljymaalilla ja maaseudulla keltamulta yleistyi.
1800-luvun lopulla kertaustyylien aikana talojen arkkitehtuuri monipuolistui voimakkaasti. Ensin sveitsiläistyylissä (nikkarityyli) ja sen jälkeen uusrenessanssissa seinäpintoja alettiin jakaa osiin, kasetteihin, joissa laudoitus saattoi kulkea eri suuntiin, esimerkiksi ikkunoiden alla pystypaaneli, ikkunoiden välillä vaakalaudoitus ja ikkunoiden voimakkaiden vuorilaudoitusrakennelmien yläpuolella jälleen pystylaudoitus.
Seinien käsittely on ollut talon omistajan vaurauden mittari. Raumalaisen laivanvarustajan kotitalossa, Marelassa, ei ulkoseinässä ole paljoakaan tavallista lautaseinää sillä ikkunoita on paljon ja niiden listoitus on runsas. Aina kun seinään on ollut jäämässä tyhjää tilaa, on siihen lisätty jokin koristeaihe tai ainakin jokin pintaa jäsentävä väri.
1800-luvun lopun kansallisromantiikka ja jugend vastustivat kertaustyylien tyylilainailua, ja ne halusivat tarjota arkkitehtuuriin kotimaisen vaihtoehdon. Tätä oli muun muassa paluu käsittelemättömään tai tervattuun hirteen sekä paanu.
1900-luku
1920-luku ja funktionalismi julistivat lopulta, että kaikki koristelu on turhaa ("oranmentti on rikos"): palattiin yksinkertaiseen pintaan: seinissä suosittiin pystyrimalaudoitusta ja ikkunoiden vuorilaudat olivat yksinkertaiset valkoiset laudat. Tämän jälkeen koristelua on pidetty turhana ja rakennusteollisuus on 1950-luvulta lähtien pyrkinyt yksinkertaisiin standardoituihin elementteihin.
2000-luvun lopulla postmodernistit toivat suunnitteluun ja rakentamiseen lisää vapautta ja erilaiset lainat arkkitehtuurin historiasta olivat suosittuja. Monet talotehtaat hyödyntävät tästä alkanutta mahdollisuutta, jossa pakettitalo voi nyt muistuttaa vanhaa porvarishuvilaa, mutta sisältä löytyy aivan erilainen pohjaratkaisu.
