Suuren Pohjan sodan (1700–721) loppupuolella Venäjän armeija miehitti Suomen ja tuhosi lähes kaiken: puutalot poltettiin ja kaikki jotka kykenivät, lähtivät Ruotsiin pakoon. Suurin osa kaupungeista oli maan tasalla. Vuosisadan loppupuolella eurooppalaisen valituksen ajatukset rantautuvat Suomeenkin, puhutaan vapauden ajasta ja hyödyn aikakaudesta.
Tavallisen ihmisten elämää eniten muuttaneet kehitysaskeleet liittyivät lämmitystekniikkaan. Ensimmäinen inovaatio oli savuhormillisten tulisijojen yleistyminen. Tekniikka levisi, kuten kaikki uutuudet, säädyn ja maantieteen mukaan. 1600-luvun lopun pappilassa oli jo savupiiput, mutta esimerkiksi Seurasaareen siirretyssä kuvaavassa Niemelän torpassa oli savutupa käytössä vielä 1900-luvun alussa.
Vielä mullistavampi uutuus oli hormillinen tulisija, uuni. Aiemmin tulisijoissa oli ollut hormi suoraan ulos ja sen takia lämmön talteenotto ei ollut kovin tehokasta. Kiertohormiston ja suuren massan ansiosta tulisija myös varasi lämpöä pidempään. Uuden laitteen keksijät olivat rakenteilla olevan Suomenlinnan arkkitehti ja yli-indententti C. J. Cronstedt sekä linnoitusupseeri Fabian Wrede.
Rakennusten ulkonäköön vaikuttivat Carl Wijnbladin mallikirjat, joita hän julkaisi eri versioita vuosina 1755–1766. Lähes kaikissa on karoliininen pohjakaava. Näitä mallikuvia käytettiin, kun Ruotsin keskusjohto yhdenmukaisti virkataloja. Kunnolliset lasi-ikkunat olivat myös vihdoin mahdollisia kaikille. Muutenkin talot alkoivat näyttää siltä, mitä me pidämme ”vanhana talona”.
Turkulaisessa Qwensellin talossa on rokokoolle tyypilliset maisema-aiheiset tapetit. Huonekalujen jaloissa on joutsenkaulakaari ja tekstiileissä pieni toistuva kukkakuvio.
”C. R. Bech kuvasi vuonna 1735 Turun rakennuksia yksikerroksisiksi puutaloiksi, joista vain harva oli punamullattu Ruotsin kaupunkitalojen tapaan. Mutta jo vuonna 1747 Turun kaupunki katsoi voivansa määrätä, että kaikki puutalot oli punamullattava ’joen ja katujen puolelta’. Kuningas Aadolf Fredrikin vieraillessa 1752 kerrottiinkin ’kaikkien Turun talojen maaherran käskystä maalatun punaisiksi, niin että tästä Suomen pääkaupungista tuli oikein soman näköinen’.” (Cardberg)
Talojen maalaaminen levisi kuitenkin hitaasti. Kajaanissa maalattiin ensimmäinen kaupunkitalo 1803 ja maalaistaloihin punamulta ehti vasta pitkälle 1800-luvulla.
Kaupungit alkoivat muistuttaa niitä muutamia vanhoja kaupunkeja, joita on yhä jäljellä. Ensimmäinen kaupunginarkkitehti palkattiin Turkuun vuonna 1734. Porvariston asema oli noussut merkittäväksi ja heillä oli sekä halua, että varaa rakentaa uuden tyylin mukaan: ainakin keskikaupungilla parituvan korvasi karoliininen keskeissalikaava ja vesikatoksi tuli mansardikatto. Vauraimmissa taloissa oli kaksi kerrosta. Punamullan ohella ulkoseiniä maalattiin keltamullalla.
Maaseudun uusi keskuksia olivat ruukit, joissa tuotettiin rautaa ulkomaanmarkkinoille. Kartanotyyppiset rakennukset olivat komeita ja ruukkialueet olivat kuin pieniä kyliä kirkkoineen ja työläisasuntoineen (paritupia). Komean kivestä rakennetun kartanon yhteyteen tuli yleensä suuri ja monipuolinen puutarha (siltoja, lampia, huvimajoja, käytäviä). Nouseva rahaporvaristo halusi näyttää, että sillä oli myös esteettistä makua.
1700-luvun alkuun saakka eurooppalaisten tyylivirtausten seuraaminen oli ollut lähinnä satunnaista, mutta 1700-luvun jälkipuoliskolta lähtien vaikuttanut kustavilaisuus eli uusklassismi näkyi säätyläisrakentamisessa jo laajemmin. Lukuisat kartanot, sotilasvirkatalot ja pappilat (vahvistetut tyyppipiirustukset 1727) noudattivat keskeissalipohjakaavaa ja sisustuksessa suosittiin vaaleita sävyjä ja klassisistisia koristeaiheita.
