1700-luvun alkupuolella tehdyt tutkimusmatkat Kreikkaan ja eteläitalialaisen Pompeijin kaupungin kaivaukset antoivat tietoa alkuperäisestä antiikin arkkitehtuurista ja asuntojen sisustamisesta. Pian koko Euroopan yläluokka oli huumaantunut klassismista ja uusi tyyli näkyi eri nimisenä kaikkialla. Suomessa puhutaan kustavilaisuudesta, joka sai nimensä Ruotsi-Suomen kuninkaalta Kustaa III:lta (1746–1792). Kuningas kävi itse Italiassa ja palkkasi ulkomaisia uuden tyylin tuntevia taiteilijoita ja arkkitehtejä Tukholmaan.
Tyylin ensimmäinen ja puhtain vaihe on nimeltään kustavilaisuus. Napoleon toi tyyliin mukaan mahtipontisuuden, kullan ja purppuran - ja antoi sille nimensä. Tyylin kolmas vaihde 1800-luvun alkupuolella on porvarillista, mukavuudenhaluista klassismia, joka sai nimen biedermeier. Se on lähinnä sisustustyyli.
Kustavilaisuus 1775–1810
Rokokoon vapauden ja keveyden jälkeen tyyli muuttui säännöllisemmäksi. Antiikista palautettiin jälleen kerran kolmiot, pylväät, listoitukset ja vanhat koristeaiheet: amforat, lyyrat ja punosnauhat.
Suomalaisen talon ulkoasussa tyyli näkyi pelkistämisenä: harmaaksi maalattu seinä on tasainen, ehkä muutama pylväs jakaa pitkän seinän osiin. Ikkunat ovat suuret ja kuusiruutuiset, vuorilistoja ei ole ehkä lainkaan. Katto on satulakatto ilman ikkunoita, sisäänkäynnin päällä on mahdollisesti päätykolmio.
Suurin muutos tapahtuu kalusteissa, kun rokokoon kaartuvat muodot suoristuvat ja huonekalujen jalat hoikkenivat. Suomalaiset puusepät omaksuivat uuden tyylin, koska se oli selkeärakenteisena helppo toteuttaa. Kustavilaiset mallit syrjäyttivät talonpoikaistyylissä renessanssin, joka oli vaikuttanut 300 vuotta.
Ruotsin kuningas Kustaa III osallistui itse uusklassien Haga-paviljonkin suunnittelemiseen.
Tammisaaren museon porvaristalon salissa on kustavilaiset harmaat huonekalut. Peili ja lamppu ovat empireä.
Empire 1810–1840
Napoleon synnytti Ranskassa keisarityylin eli empiren. Kun Venäjän valtakunnan osaksi liitetty Suomi tarvitsi 1800-luvun alussa uuden pääkaupungin, joka samalla osoittaisi että uusi isäntävaltio on edistyksellinen ja uudesta suuriruhtinaskunnastaan huolta pitävä, oli luonnollista, että Helsinkiä alettiin rakentaa empiren hengessä vuonna 1816. Uusi tyyli omaksuttiin paitsi kaupungin monumentaalikeskuksessa, niin kaikkialla muuallakin: maalaiskartanoissa, huvimajoissa, kirkoissa, vilja-aitoissa jne. Jopa talonpoikien rakennuksissa oli viitteitä empireen, esimerkiksi ikkunoiden listoituksissa ja joissakin taloissa punamulta muuttui keltamullaksi.
Saksalaissyntyinen Carl Ludvig Engel (1778–1840) sai unelmatyön suunnitellessaan uuden pääkaupungin keskustan. Koko valtakunnan julkista rakentamista valvovan idententinkonttorin johtajana hän myös piirsi ja valvoi laajasti muita tuon ajan rakennushankkeita.
Ihanteellinen empiretalo oli suhteessa korkeuteen matala ja aumakattoinen. Seinäpinnat olivat vaakapaneelia ja keltaisen värin ansiosta mielikuva oli lähellä kalkkikivestä tehtyä kivitaloa.
Biedermeier 1830–1850
Empiren myöhäisvaihetta kutsutaan biedermeieriksi tai (poro)porvarilliseksi empireksi. Esimerkiksi tuolien muodot saivat taas loivan S-kaaren, värit muuttuivat tummiksi ja ne pehmustettiin mukaviksi. Yksivärisiin seiniin tehtiin sablonilla pehmentäviä koristekuvioita. Porvarisperheen haave oli viettää iltaa mukavasti sohvaryhmässä istuskellen intiimissä salongissa.