Suomalaisen rakennustaiteen historia ei ole yhtä loistokas kuin Manner-Euroopan. Kun Aurinkokuningas rakensi Ranskassa Versailles’in palatsia, Suomessa asuttiin pääasiassa savutuvissa. Edellisessä rinnastuksessa on sama mittakaavavirhe mikä tapahtuu myös silloin, kun katsotaan oman maan historiaa taaksepäin ja suunnataan katse siihen, mikä on säilynyt paremmin ja hienompana. Säätyläiset ja rahvas elivät yhtälailla Ranskassa ja Suomessa täysin eri tavalla, voi sanoa että eri maailmoissa. Kun selaa vaikkapa Riitta Koskisen hienoa kirjaa Kartanoita ja Porvariskoteja, Sisustuksia ja tapakulttuuria 1800-luvun Suomessa, ajattelee helposti, että kylläpä ennen asuttiin komeasti. Kiiltäväpaperisten kuvakirjojen sivut kuvaavat kuitenkin elämää, jota eli vain muutama prosentti Suomen kansasta.
Aatelistolla oli oikeus verottaa omistamiaan alueita, joten heillä oli varaa rakentaa ja sisustaa komeasti. Se osa upseeristoa, joka ei ollut aatelia, saattoi sotilasuran avulla saada virkatalon ja asua talonpoikia paremmin. Myös papisto asui virkataloissa, ja 1800-luvulta lähtien pappilat olivat suorastaan esimerkkitiloja. 1800-luvulla myös porvariston asema oli siinä määrin merkittävä, että heidän asuntonsa henkivät vaurautta. Tavalliset maalaiset eivät asuneet pröystäillen. Tai olihan pohjalaisilla tiloilla komeat kaksvooninkiset, joista ylempi kerros saattoi olla rakennettu vain ”komian tähren”.
Rakennustaiteessa kulkee rinnakkain kolme eri kulttuuria. Valtakunnan ylin hallitseva luokka, aatelisto, on rikas ja kansainvälisesti sivistynyt. Heidän rakennuksensa yrittävät parhaan mukaan seurata ajan muotivirtauksia. Sotilaiden, virkamiesten ja pappien virka-asunnot puolestaan noudattavat keskusjohtoista virkatalo-ohjesääntöä. Viimeisenä tulevat maalaiset: itsenäiset isännät lainaavat säätyläisiltä ideoita varallisuuden mukaan.
Maattomat sen sijaan asuvat vuosisatojen halki vaatimattomissa torpissa, joissa oli vain yksi huone.
Historia-artikkelit yrittävät kertoa tavallisista asuinrakennuksista. Se ei ole kuitenkaan helppoa, sillä kartanoita vaatimattomampia rakennuksia ei ole juuri säilynyt ennen 1800-lukua ja 1700-luvun alussa lähes koko maa oli poltettu maan tasalle.
Sisällön jaottelu ajanjaksoihin on vaikeaa, koska eri säädyissä ja eri maantieteellisillä alueilla kehitys on kulkenut eri tahtia. Tätä jaottelua kuitenkin käytetään ohjenuorana taidehistorian oppikirjoissa.
Keskiaika (1150–1520)
Renessanssi (1520–1660) ja barokki (1660–1715)
Rokokoo 1730–1775
Uusklassismi (1775–1830): kustavilaisuus, empire, biedemeier
Kertaustyylit (1840–1900)
Kansallisromantiikka ja jugend (1890–1920)
1920-luvun klassismista rintamamiestaloon (1920–1950)
Sisustamisen vaiheet löydä täältä.
Lähteet
- Petja Aarnipuu: Turun linna, kertomus menneisyydestä. Hiidenkivi, 2/2008.
- von Bonsdorff et al.: Suomen taiteen historia Keskiajalta nykyaikaan. Schildts, 1998.
- Gardberg. Rakennustaidetta käsittelevät osiot em. teoksessa.
- Elias Härö ja Panu Kaila: Pohjalainen talo, Rakentajan opas, 1976.
- Eskola, Leiponen, Leka: Jokamies Rakentajana, huvila- ja omakotirakentamisen opas. WSOY, 1937.
- Seurasaaren ulkomuseo, opas. Museovirasto, 1997.
