Arkkitehdit olivat henkisessä hajaannuksessa 1900-luvun alussa. Jugend oli jo pois muodista, mutta uusrenessanssin kaltaiseen koristelutyyliin ei haluttu palata. Ensimmäinen maailmansodan ja itsenäistymisen jälkeisessä kansallistunteessa tyyli-ideat löydettiin oman maan historiasta, syntyi 20-luvun klassismi. Jotkin koristeaiheet saattoivat tosin olla vaikka Egyptistä, mutta rakennuksia leimaa rauhallisuus. Esimerkiksi Helsingissä Puu-Käpylän puutarhakaupunkialueella taloissa on paljon vanhaa: punaiset pystyrimalaudoitetut seinät, hillitty valkoinen ikkunoiden vuorilaudoitus ja pieniruutuiset ikkunat ovat ikiaikaista suomalaista perintöä. 1700-luvulta tuli muotiin mansardikatto.
Käpylä oli myös esimerkki sosiaalisesta rakennustoiminnasta: haluttiin rakentaa hyviä asuntoja työväestölle. Tässä myös onnistuttiin, sillä Käpylä on kaupungin halutuimpia asuinalueita nyt, pian sata rakentamisen jälkeen. Tosin asunto, jossa silloin asui perhe riittää nykyään sinkulle tai nuorelle parille.
1920-luvun klassismia Helsingin Käpylässä.
Ennen toista maailmansotaa A. Ahlstöm Oy kehitti teollisesti esivalmistettavia puutaloja. Suunnittelussa oli mukana arkkitehti Alvan Aalto. "Tyyppitalojen valmistuksen A. Ahlström Oy aloitti 1937, kun Aalto suunnitteli yhtiön toimeksiannosta puisen, runkorakenteisen standarditalon, joka soveltui yhtiön Varkauden tehtaan tuotantoon ja palveli samalla paikkakunnan työväestön asumistarpeita. Tavoitteena oli huokea ja ilman ammattitaitoa helposti pystytettävä, mutta nykyaikainen yhdenperheentalo. Standarditalo oli vielä paikallarakennettava malli, jossa käytettiin vain tiettyjä tehdasvalmisteisia vakio-osia, kuten ikkunoita ja valmiiksi mitoitettua puutavaraa. Teollista talotuotantoa varten Aalto luonnosteli 1937 toistakymmentä esivalmistettavaa talotyyppiä, joista muutamaa tyyppiä alettiin valmistaa 1938 lähtien Varkaudessa yhtiön sahan höyläämön yhteydessä. Täysimittaiseen teolliseen talonvalmistukseen A. Ahlström Oy pääsi vasta 1940 Varkauden talotehtaan perustamisen myötä." (Rakennustaiteen museon nettisivut.)
A-talo-esitteen johdantolause: "Vajaa vuosisata sitten tehtiin kenkiä vain tilauksesta. Kenkäteollisuus valmistaa nyt enemän ja parempia kenkiä halvemmalla. Kun A. Ahlström O.Y., maan suurimpia puunjalostusteollisuuden yhtymiä, on ruvennut valmistamaan tehdasmaisesti taloja, merkitsee se aivan samaa, enemmän ja parempia asuintaloja halvemmalla."
Rintamamiestalo
Puutalojen rakentamisen suuri murros tapahtui toisen maailmansodan jälleenrakentamisen myötä, kun noin 400 000 ihmiselle piti saada asunto. Valtion hallinto järjesti maaseudulle pientiloja ja kaupunkeihin kaupunkitontteja. Valtio tilasi myös arkkitehdeilta tyyppipiitutukset ja antoi lainan rakennustyötä varten. Puu oli luonnollinen rakennusmateriaali, koska sitä oli pula-ajasta huolimatta helposti saatavilla, ja siitä osattiin rakentaa omatoimisesti, hartiapankilla. Vuonna 1946 kaikista uusista rakennuksista 85 prosenttia oli puusta.
Rintamamiestalon viralliselta kalskahtava nimi on jälleenrakennusajan tyyppitalo. Itse rakennukset ovat ulospäin yksinkertaisia, jopa karuja, mutta ennen kaikkea asemakaavoituksen ansiosta rintamiestaloalueet ovat nykyään pääsääntöisesti erittäin kauniita ja tavoiteltuja.
Rintamamiestalon noppamainen muoto on ekonominen, koska kaikki huoneet ovat yhden savupiipun ympärillä.
Rintamamiestalon perusidea on keskusmuurin ympärille sijoitetut huoneet. Toinen arvostettu ominaisuus on niiden laajennettavuus: vintti voitiin jättää myöhemmin rakennettavaksi lasten kasvaessa tai sinne voitiin ottaa alivuokralaisia. Talojen perustukset olivat betonista valettuja ja enemmistö tehtiin rankarunkoisina sahanpurutäytteellä.
Tallainen puutalo pysyi tyypillisenä rakennuksena pitkälle 1960-luvulle. Rakenne oli sen verran yksinkertainen, että rakennuttajakin saattoi osallistua rakentamiseen, vaikka pääasiassa niitä tekivät ammattimaiset kirvesmiehet.
Vuonna 1957 julkaistu Jokamies rakentajana evästää johdannossaan näin: ”Hyvin suuressa määrässä joutuvat nykyisin nuoret henkilöt, jotka ovat perustaneet perheen ja joilla useimmilla ei ole riittävää tietoa, taitoa kuin kokemustakaan nykyajan rakennustoiminnan moninaisista vaatimuksista, hankkimaan kiinteistön ja rakentamaan tai rakennuttamaan sen. Kalliiksi tulevat tällaisessa tapauksessa ne oppirahat, jotka tietämättömyydessään joutuu maksamaan niin hyvin hän, joka rakentaa itse kuin myös sellainen, joka rakennuttaa toisella omaamatta ollenkaan tietoja rakentamisesta. Auttaaksemme niin hyvin rakentajia kuin myös rakennuttajia sekä asutuskeskuksissa että maaseudulla selviytymään omakotihankkeistaan mahdollisimman vähin erehdyksin olemme laatineet tämän yleistajuisen Jokamies rakentajana -kirjan. […] Kirjanen pyrkii siten ikään kuin johdattamaan jokaista omaa kotia suunnittelevaa, rohkeata ja yritteliästä ihmistä rakennusajatuksen syntymisestä lähtien kohta kohdalta yrityksen voitolliseen toteuttamiseen saakka.”
Voiko tuota runollisemmin sanoa. Edelleenkin voi talonsa rakentaa itse, mutta nuo olivat viimeisiä aikoja, kun talossa oli perinnerakentamisen puhdaspiirteisyyttä: vähän tekniikkaa ja paljon puuta, painovoimainen ilmanvaihto ja sauna piharakennuksessa. Näin syntyivät rakennukset, joita rakastettiin ja joissa oli hyvä hengittää.
