Vanhimmissa kivikautisissa rakennuksissa ei ollut perustuksia lainkaan, alimmat muutamat hirret ladottiin suoraan maahan ja niiden päälle pystytettiin harjamainen katto.
Vanhin varsinainen perustusmuoto on ns. multapenkki tai multiaisperustus. Talon ulkokehänä on alimmaisena kiviä, mutta niitä ei perusteta syvään kuoppaan. Tätä kivilinjaa ja alinta hirttä vasten kootaan talon sisältä päin maata ulkoseinää vasten eristeeksi. Maata on voitu nostaa seinää vasten myös talon ulkopuolelta. Huoneessa on eristämätön lattia, ja sen alla tyhjä umpinainen tila. Multapenkki voi saada noin metrin päähän seinästä toisen kivirivin tai hirsikehän, joka pitää eristeen paikallaan seinän vieressä. Koska maa-aines ajanmittaan painuu, ovat seinän vieressä olleet lattialankut olleet helposti irrotettavissa, jotta maata on voinut tarvittaessa lisätä. Joissakin taloissa tuvan ulkoseiniä kiertää istuinpenkki, jonka istuintason voi avata ja sitä kautta tarkistaa maan eli eristeen määrän ja kunnon. Maata vasten olevat hirret ovat alttiita kosteudelle, mutta vanhaan talonpitotaitoon kuului hirsiseinän kengittäminen, eli alimpien hirsien vaihtaminen aika-ajoin. Kuivalla rakennuspaikalla vaurioitumista ei tietenkään tapahtunut ja yli satavuotiaskin multapenkille perustettu talo voi olla hyvässä kunnossa. Suurin korjuasriski on, että lattialankkujen alla oleva tyhjä tila on täytetty jollain sopimattomalla eristysaineella; lasivilla on kuin pesusieni joka imee itseensä kosteuden, mutta ei luovuta sitä pois.
Rossipohja eli eristeellä täytetty alapohja edellyttää korkeampaa kivijalkaa, mutta itse kivijalalla ei ole enää eristävää merkitystä. Siinä pitää päinvastoin olla tuuletusaukkoja, jotta maasta nouseva kosteus ei jää talon alle. Vanhan säännön mukaan aukot ovat auki saman ajan kuin järvet jäässä. Tätä sääntöä ei kuitenkaan tule noudattaa jos talon alla on homekasvuston vaara. Jos lattian alla oleva maa on humuspitoista tai siellä on jotain muuta homekasvustolle altista materiaalia, on luukkujen sulkeminen sille vain eduksi: vedoton, kostea ja lämmin tila. (Talosta vuotaa jonkin verran lämpöä alas ja sen ansiosta talon alla ei ole niin kylmä kuin kivijalan ulkopuolella.) Jos talon alla on siis yhtään tunkkaista, kannattaa tuuletusta vain pienentää talvella.
- Ryömintätila pitäisi tuulettaa kuivalla ilmalla syksyn sateiden jälkeen. Eli ensimmäiset pakkaset päästetään ryömintätilaan, jotta sen ilma jäähtyy ja alapohjan suhteellinen kosteus laskee. Siltikään tuuletusaukkoja ei saisi sulkea kokonaan, vaan vain vähän pienentää, Juhani Pirinen neuvoo ja muistuttaa vanhojen rakennusten alapohjien olevan keskimäärin niin huonolla tuuletuksella, ettei luukkuihin ole syytä koskea ollenkaan. Rossipohjan toiminta perustuu siihen, että tuuletusaukot ovat auki.
- Ryömintätilaiseen alapohjaan pitäisi tehdä kaikki samat kuivatusjärjestelmät kuin maanvastaiseen alapohjaankin; toimivat salaojat ja sadevesijärjestelmä, kapillaarikatkaisukerrokset ja mielellään vielä lämmöneristyskerros maan päälle. Lisäksi se tarvitsee riittävän tuuletuksen ja hyvän tuulensuojamateriaalin lattiarakenteen alapintaan. Jotta lattiarakenne varmasti on lämmin, sen on oltava erittäin hyvä lämmöneristävyydeltään ja ilmanpitävyydeltään. (Lue lisää www.op.fi)
Edellä mainitut ohjeet ovat osittain ristiriitaiset: jos talo on hyvällä kuivalla paikalla, ongelmaa ei ole, mutta huono maaperä voi olla suurikin haaste kosteudenhallinnalle.
Heiluva kivijalka
Jos talo on voitu rakentaa hyvälle paikalle – kuivalle hiekkaiselle kumpareelle – ei routa päässyt juurikaan liikuttamaan kivijalkaa. Vaatimattomissa multapenkkirakennuksissa myöskään rakenteet eivät vaurioidu pienestä liikkumisesta. Pienet rakennukset on jopa mahdollista vivuta hirrellä suoraan.
Kivijalkojen suurimmat vauriot johtuvat siitä, että talo jää kylmilleen. Ulkopuolella lumi estää roudan pääsemistä kovin syvälle, mutta kivijalan sisäpuolella ei ole mitään eristettä. Jos maa on vielä epätasaista materiaalia tai epätasaisesti kosteaa, voi runko saada pahojakin vääntymiä. Talon rungolle pienet vääntymät eivät ole vahingollisia, mutta tulisijat ja niiden alla olevat kivipedit eivät saisi liikkua, koska kovaksi muuratut rakenteet halkeilevat. Murtunut hormi on myös tulipaloriski.
Kun talon arvoasema kasvoi, myös perustukseen tuli kiinnittää suurempaa huomiota. Rossipohjaisen talon alla tulisi olla kunnollinen ryömintätila ja sen vuoksi kivijalka on korkeampi kuin multapenkkitalossa. Suuremmat rakennustekniset vaatimukset edellyttävät sitä, että kivijalan on ulotuttava syvemmälle maan sisään. Tärkeät kirkolliset ja valtiolliset rakennukset pohjustettiin jo kauan sitten routarajan alapuolelle. Jos maa oli kosteaa, saatettiin alimpien kivien alle latoa hirsiarina. Märässä ja hapettomassa tilassa hirret eivät lahonneet. Tämän takia ei pidä salaojittaa vanhan talon kivijalkaa ellei ole varma, että nimenomaan kosteus suojelee arinaa. Maaseudun asuinrakennuksia ei perustettu yhtä syvään, metrikin oli jo paljon 1800-luvulla. Tämä takia talot usein painuvat joltain kohdalta. Syynä voi olla myös se, että maa-aines ei ole tasalaatuista talon alla: toinen pää voi olla kallion tai hiekan päällä ja toinen pää saven päällä. Maalajien erilainen käyttäytyminen roudan aikana aiheuttaa pientä liikettä talossa: toisen ovet menevät kiinni vain talvella ja toiset vain kesällä… Jos talo on sadan vuoden jälkeen kuitenkin suhteellisen suorassa, ei perustuksen pienestä liikkumisesta kannata olla huolissaan.
Kivijalan ja perustuksen perusidea pysyi samana 1900-luvulle saakka: riittävä kuoppa, siihen luonnonkiviä tai hakattuja harkkokiviä ja näiden päälle hirsirunko, jossa on rossilattia. Kokonaan betonista valettuja kivijalkoja alettiin tehdä 1920-luvulta lähtien ja viimeistään toisen maailmansodan jälkeen se oli vallitseva materiaali. Rintamiestalon koko kellarikerros tehtiin raudoitetusta betonista ja ensimmäinen kerros rakennettiin betonisen välipohjan päälle. Betonin ja sahanpurun väliin tuli kosteuseristeeksi kreosiittia, joka luokitellaan nykyään syöpää aiheuttavaksi aineeksi. Remontin yhteydessä kreosiitti tulee poistaa tai koteloida turvallisesti.
Korjaukset
Jos kivijalassa on vaurioita, ei kannata ryhtyä heti suuriin töihin. Tarkkaile ensin parin vuoden ajan pysyykö tilanne vakiona; yleensä talo on liikkunut nykyiseen asentoonsa jo vuosikymmeniä sitten. Voi käydä niinkin, että lattia on edellisen remontin yhteydessä suoristettu kallistuneen rungon mukaan; jos talo nyt suoristetaan, menevät lattiat vinoon.
Talon paino on usein nurkkakivillä, pienissä mökeissä nurkkien välisen seinän alla olevat kivet on ladottu vasta nurkkien tekemisen jälkeen. Taloa voidaan nostaa nurkasta järeän tunkin avulla ja vahvistaa kulmakiveä, sen jälkeen seinän kohdalla täydennetään kiviladelmaa. Harkkokivistä tehdyssä talossa kivijalan suoristaminen on isompi työ ja siksi kannattaa ensin tarkkailla tilannetta, sen jälkeen varmistaa että painuminen ei jatku ja vasta viimeisenä vaihtoehtona on suuritöinen korjaus, joka edellyttää harkkomuurin purkamista, uuden anturan tekemistä ja kivien uudelleen latomista.
Roudan aiheuttamaa liikkumista voidaan vähentää kuivattamalla maata, kunhan on ensin varmistuttu koekaivauksella siitä, että kivijalan alla ei ole hirsiarinaa. Pelkästään sadevesien johtaminen kauemmas talosta, salaoja ja maan kallistaminen talosta pois päin auttaa. Maan pinta on voinut sadan-kahdensadan vuoden aikana nousta talon ympärillä paljonkin, jopa niin, että se uhkaa pitää alimmat hirret märkinä. Tämän takia on usein perusteltua madaltaa maan tasoa ja samalla poistaa kasveja talon läheisyydestä. Perinteiseen maalaispihaan ei myöskään kuulu runsas kasvillisuus. Samalla kun pihaa myllätään, voi kivijalan molemmin puolin ja tulisijojen aluslaattojen ympärille asentaa routasuojat.
Perustuksen vaurioista ja korjauksesta laajemmin: katso Museoviraston korjauskortit
Hannu Rinne 27.5.2009
