Kun ennen rakennettiin, niin oli vara valita minne talonsa sijoittaa. Parhaille paikoille tietenkin, eli matalille kumpareille, isompien mäkien etelärinteelle ja muutenkin luonnonkauniille kuivalle paikalle. Sanotaan, että katto on talon tärkein osa, mutta yhtälailla kosteus voi tulla taloon alakautta kapillaarisesti maaperästä nousemalla. Multapenkkiperusteisissa taloissa kuiva sijoituspaikka oli erityisen tärkeää, koska lattialautojen alla oli pienen ilmatilan jälkeen maapohja. Pieni määrä kosteutta pääsi lattialautojen läpi huonetilaan ja ilmanvaihdon kautta ulos, mutta kovin kostealle paikalle tällaista taloa ei voinut perustaa.
Jos maaperä on kuivaa hiekkamaata, toimii ladottu kivijalka hyvin.
Rossipohjaisen talon alla voi olla hieman kosteampi maaperä, mutta talon alustan tuulettumisesta on huolehdittava kunnolla. Ei riitä, että tuuletusluukut ovat auki lämpimän kauden (=sama aika kun järvet ovat sulana), vaan ne on sijoitettava niin, että ilma varmasti virtaa talon ali. Luukkujen on oltava talon vastakkaisilla puolilla niin, että ne ovat useimmin puhaltavaan tuulensuuntaan nähden poikittain. Veto syntyy siitä kun tuuli kiertää talon ja aiheuttaa tuulen alapuolelle alipaineen. Jos kivijalka on korkea ja luukut aivan yläreunassa, voi kivijalan tyvi jäädä kosteaksi. Kokeeksi voi ripustaa ohuita paperisuikaleita luukkujen eteen sekä talon alle ja tarkkailla, kuinka ilma tuulella virtaa.
Maaperän kosteutta poistetaan useiden suositusten mukaan laittamalla salaoja kivijalan viereen, mutta tätä ennen on tarkistettava, että kivijalan alla ei ole hirsiarinaa, jota pohjavesi suojaa. Vanhat kivijalat – jotka eivät välttämättä yltäneet routarajan alapuolelle – saivat lisätukea kivijalan alimpien kivien alle asetetuista hirsistä. Niin kauan kun nämä hirret pysyvät hapettomassa tilassa eli pohjaveden pinnan alapuolella, ne eivät pääse lahoamaan. Muutenkin kuivuva maaperä, varsinkin savi, voi muuttaa kokoaan ja liikuttaa taloa jos kosteusolosuhteet talon ympärillä muuttuvat. Rossipohjaisissa taloissa ei alunperin ole ollut salaojia ja niiden kaivaminen talon lähelle on riski, koska häiritty maaperä voi liikkua ja kivet siirtyvät sen mukana. Yleensä maaperän kuivattamiseen riittää sadevesiviemärin asentaminen. Sen runkoputki voi olla hieman loitommalla talosta eikä sitä tarvitse kaivaa kovin syvälle.
Yksi syy kosteuteen voi olla vesisuoni. Sellaisen paikallistaminen voi olla vaikeaa, mutta esimerkiksi rinteessä olevan tontin yläpuolelle voi tehdä avo- tai salaojan katkaisemaan veden kulkua maaperässä.
Kosteuden poistaminen kokonaan ei yleensä onnistu helpolla ja sen takia joidenkin rossipohjaisten talojen alle on levitetty maanpinnalle muovikalvo kosteuskatkoksi. Tästä on yleensä lyhytaikainen apu, sillä muovin alla kosteus tiivistyy ja luo erinomaisen kasvualustan homeille ja lahottajasienille.
Yksi keino parantaa vaikeaa tilannetta on poistaa talon alta pintamaata 10–15 senttimetriä, eli se kerros, joka on rakentamisajan aikaista humuspitoista pintamaata (multaa, ravinteikasta savea, lastuja jne.), ja korvata tämä karkealla pestyllä sepelillä. Sepeli tekee ns. kapillaarikatkon eli puhtaassa karkeassa kiviaineksessa kosteus ei pääse nousemaan ylöspäin. Nykyaikaiset maavaraiset laatat tehdään samasta syystä karkean kiviaineksen päälle.
Rossilattian etu multapenkkiin ja maavaraiseen laattaan verrattuna on myös se, että radon tuulettuu talon alta pois tuuletusluukkujen kautta. Rossilattia on myös helpommin huollettavissa kuin laatta, jossa jokainen putkityö edellyttää betonin piikkaamista!
Kellarit talojen alla ovat usein kosteita koska ne ulottuvat pohjavesitasoon saakka. Ympärillä voi olla bitumi- tai kreosiittieristys, mutta ne ovat voineet vioittua vuosikymmenten saatossa. Eristyksen voi yrittää kaivaa esiin ja kunnostaa, mutta vanhassa talossa lähtökohtana kannattaa pitää sitä, että kellari on vain säilytystila eikä siellä pyrikään niin kuivaan ja lämpimään ilmaan kuin asuinkerroksissa. Tärkeintä on huolehtia kellarin kunnollisesta tuuletuksesta, jotta suhteellinen kosteus ei nouse liian korkeaksi.
Kun vanha talo siirretään uuteen paikkaan, tehdään sille usein kivijalka harkoista – sen sijaan että tuotaisiin vanhalta paikalta myös graniittiharkot. Tässä yhteydessä herää ajatus kellarin tekemisestä taloon. Hyvä idea, mutta kellarissa on aina riskinsä: jossain vaiheessa sinne kuitenkin tulee kosteutta tai vettä.
Joissakin taloissa on yksi hormeista johdettu rossilattian alle imemään ilmaa pois ryömintätilasta. Sinänsä hyvä idea, mutta se teho voi olla marginaalinen verrattuna siihen, että kova tuuli huuhtoo alustaa useista kissanluukuista. Ei ole myöskään hormille eduksi, että se kuljettaa kosteaa ilmaa.
Jos haluaa hankalaan maaperään vanhanaikaisen, "kevytrakenteisen" kivijalan, joka ei ulotu kovin syvälle maan sisään eikä routarajan alapuolelle, on vaihdettava maamassa talon alta. Esimerkiksi Rakennusapteekin myymälä on tehty näin: koko talon alalle reilun metrin syvyinen kuoppa, siihen mursketta ja perustuskivet ladottiin lähes maanpintaan. Yksikään kivi ei ole heilunut viiteen vuoteen. Maamassojen suunnittelu on tehtävä huolella, koska uusi kiviaines on painavaa. Kevyempi vaihtoehto on paaluttaa tuki anturalle joka jää maan pinnan alapuolelle ja pystyttää kivijalka sen päälle. Paaluttaminen voidaan tehdä myös maahan kierrettävillä teräspilareilla.
