Talon alin "lattia" on nimeltään alapohja. Varhaisimmissa rakennuksissa, laavuissa, kammeissa ja kodissa se oli paljas maa. Joillakin alueilla saatettiin maahan latoa puunrankoja tai halkaistuja hirsiä. Ensimmäinen varsinainen lattiarakenneoli multapenkki. Silloin talossa on jo pieni kivijalka ja lattiaa kannattelevat hirret. Lattialautojen alla ei kuitenkaan ole eristettä, vaan talon alla on tyhjä tila. Eristäminen tapahtuu nostamalla maata talon sisäpuolella kivijalan ja alimman hirren rajakohdan yli. Usein maata nostettiin seinää vasten myös ulkopuolella. Sisäpuolella lähinnä seinää olevat laudat ovat irralliset ja ne voidaan irrottaa eristeen määrän ja kunnon tarkistamista varten.
Rossipohjan eli ryömintätilallisen alapohjan kunnostaminen alkamassa. Alin tukirakenne oli pelkkä tervapaperi, jonka läpi hiiret olivat tehneet kymmeniä reikiä.
Multapenkille tehdyssä rakennuksessa lattian alla ei ole eristeitä kuin ulkoseinillä.
Ulkoseinän vieressä olevat laudat ovat irtonaiset tai seinän vierellä on penkkimäinen rakenne, jonka kautta voi tarkistaa eristeiden kunnon.
Täyte- eli rossipohjassa on maasta irti oleva eristetila.
Rossipohjan kunnostuksen yhteydessä voidaan eristetilaa paksuntaa pudottamalla alempi laudoitus vuoliaisten alapintaan. Tämä on mahdollista nykyisillä kevyillä eristeillä.
Rossilattia kunnostettavana. Alimmat laudat olivat osittain lahovaurioituneita ja siksi koko laudoitus uusittiin ja pudotettiin vuoliaisten alapintaan.
Täytetty alapohja. Melko harvinainen, mutta ollut tässä talossa todennäköisesti jo 1700-luvulta.
Joissakin tapauksissa multapenkin tyhjä tila on täytetty eristeillä. Jos rakennuspaikka on kuiva, toimii tämäkin ratkaisu hyvin. Multapenkkirakenteen oletus on kuitenkin se, että talon alimmat hirret joudutaan vaihtamaan eli kengittämään muutaman kymmenen vuoden välein.
Täytepohja eli rossipohja yleistyi 1800-luvulla, oli 1900-luvun alkupuolen lähes ainoa käytetty ratkaisu ja on edelleen käytössä, vaikka valettu laatta on yleisin uusien talojen alapohjaratkaisu. Betonin alapohja vaatii piikkaamisen, mikäli sitä halutaan kunnostaa eli siihen verrattuna rossilattia on paljon huollettavampi: lattialaudat irrottamalla voi tarkistaa rakenteiden ja eristeiden kunnon. Rossilattian sisään voi myös sijoittaa sähköjohdot, mutta vesijohdot perinnerakentaja jättää mieluiten näkyville: jäätymisvaaraa ei ole ja mahdolliset vuodot näkee heti.
Rossilattian rakenne on yksinkertainen: tukeva palkisto jonka ylä- ja alapuolella on laudoitus sekä paperointi. Tästä on tosin useita variaatioita. Lattian yksi nimi on ryömintätilallinen alapohja ja talon alla olevan vapaan tilan paksuus vaihtelee runsaasti: se voi olla 20–30 cm tai jopa yli metrin. Lattian palkistokin voi olla monella eri tavalla koottu: perustana ovat tukevat vuoliaiset ja niiden kanssa yhdensuuntaisina (harvemmin) tai ristiin on korotusrimat, jotka saadaan kiilojen avulla vaakasuoraan. Lattian eristetilan paksuus on noin 20-30 cm.
Välitila täytetään eristeellä. Vanhoja eristemateriaaleja ovat sammal, turve ja hiekka. 1900-luvun yleisin materiaali on sahanpuru tai kutterinlastu tai parhaimmillaan niiden sekoitus mikä tekee täytteestä sopivan ilmavan ja siksi hyvin eristävän. Mikäli rossilattian palkiston rakenteet ovat kunnossa, ei vanhaa eristettä yleensä kannata poistaa: lattioiden remontoimiseksi riittää se, että painuneen eristeen verran lisätään sahanpurua (tai pellavaa tai selluvillaa). Selluvilla on tehty jätepaperista ja sen rakenteelliset ominaisuudet ovat hyvät: suuri eristyskyky ja kosteuden siirto samalla tavalla kuin puulla. Jos/kun vesivahinko joskus tapahtuu niin selluvilla on armollinen: se imee veden itseensä ja haihduttaa sen pois ennen kuin laho tai home alkaa kasvaa. Selluvillan lisätään booria mikä tekee siitä palamatonta. Ja jos joku jostain syystä haluaa sadan vuoden kuluttua remontoida saman alapohjan, niin selluvillan voi kompostoida.
Mikäli alapohja kaipaa suurempaa kunnostamista, on mielekästä poistaa kaikki vanha eriste ja puhaltaa tilalle selluvillaeriste.
Paperi estää vedon
Lattian kylmyys ei välttämättä johdu eristeen vähyydestä, vaan siitä, että kylmä ilma pääsee virtaamaan pienestäkin kohdasta lattian sisään tai seinän ja lattian taitekohdasta huoneeseen. Lattiassa kuten muussakin eristämisessä toimii tuulipukuvertaus: on oltava sekä lämmittävä villapaita, että tuulta pitävä takki. Lattiassa vetoa estää paperi, tukeva ruskea remonttipaperi tai esimerkiksi ekovillaa myyvillä yrityksillä on oma kaksinkertainen ja vahvistettu tuulensuojapaperi. Rossilattian alempien lautojen päälle tulee suikaleet kannatinhirsien väliin. Usein olisi helpompi nostaa paperi reilusti hirsien päälle, mutta näin ei kannata tehdä, koska paperin ja hirren väliin voi jäädä tunneli, josta kylmä ilma nousee ylös. Paperi saa jäädä alas, mutta se nidotaan huolellisesti hirsien kylkiin muutaman sentin korkeudelta.
Jos lattia on tehty tuulensuojalevyn avulla voi riskikohtiin naulata kolmioriman avulla kymmensenttisen pellavaeristenauhan.
Alapohjan paperointi.
Toinen kriittinen kohta on seinän ja lattian kohtaamispaikka. Lattialautojen alle laitettu paperi kannattaa nostaa kunnolla ylös listan tai puukuitulevyn taakse. Joissakin taloissa lattiaa kiertää kehyslaudat, jotka on voi nostaa ylös ilman, että koko lattiaa tarvitsee avata. Eristeen kunnon voi tämän ansiosta tarkistaa ja tarvittaessa lisätä.
Hannu Rinne
PS
Lisää ohjeita alapohjan kunnostamisesta 46-sivuisessa artikkelissa, jonka löydät Perinnemestarin kaupasta.
