Hei! Meillä olisi vanhassa hirsikoulussa haasteena kaksi huonetta, joissa edellinen omistaja on tehnyt alapohjaremontin puutteellisin tiedoin. Hän ei ole suojannut tai osastoinut huoneita ja rossipohjasta on purettu vaikeasti lahovaurioituneita osia pois uuden tieltä. Myös selluvilla on puhallettu paikalleen niin, että sitä löytyy joka puolelta seiniä ja kattoa myöten. Olen nyt vaikeasti allergisoitunut näille kahdelle huoneelle perussiivouksesta huolimatta.
Huonekorkeus on tässä koulussa korkea, joten putsattavaa pintaa riittää. Mikä olisi imuroinnin lisäksi hyvä keino puhdistaa remontista sotkeutuneita hirsiä? Vai voiko olla niin että tämä alapohjasta levinnyt mikrobipöly voi jotenkin peruuttamattomasti vaurioittaa paljaita hirsiä?
Jos ei haaste kaikkoa siivouksella, onko jotain perinnetaloon sopivaa pintakäsittelyä, jonka voisimme tehdä hirsille talon sisätiloissa? Ajatuksena oli, voisiko sillä pintakäsittelyllä ikäänkuin kapseloida hienojakoisen pölyn, jota ei saada seinistä irti. Jos löytyisi vielä semmoinen käsittely, joka helpottaisi hirren pinnan putsaamista esim. pyyhkimällä, voisi helpottaa projektia. Kiitos avusta!