Kunnostaminen
Historia & Tyyli

Main menu

Huvimaja

Etuliite huvi- viittaa paremman väen elämään: 1700-luvulla vain aatelisilla oli varaa huvimajaan, 1800-luvulla porvari saattoi hankkia huviveneen ja 1900-luvulla keskiluokka lähti kesähuvilalle. Yhteiskunnan demokratisoituminen on tuonut huvit kaikkien saataville, ja huvimajan moderni versio – grillikota – löytyy yhä useammalta pihalta.

Alkujaan huvimajat kuuluivat suurten eurooppalaisten linnojen puistoihin, joissa ne olivat osa monimutkaista arkkitehtonista suunnitelmaa. Suomeen ne tulivat 1800-luvun alkupuolella, kun muu muassa ruukkien yhteyteen perustettiin hienostuneita puutarhoja. Tuolloin muodissa oli romanttinen eli niin sanottu englantilainen puutarha, joka hyödynsi maiseman luonnollisia elementtejä eikä pakottanut kasveja tiukkaan geometriseen muotoon. Puistossa oli kiemurtelevia polkuja, kaarisiltoja ja pieniä lampia. Hyvälle näköalapaikalle rakennettiin pieni rakennus maiseman ihailemista varten. Pieni maja antoi suojan joko sadetta tai polttavaa auringonpaistetta vastaan, mikä mahdollisti oleskelun luonnon keskellä oikuttelevasta säästä huolimatta. Kaupunkitalojen lehti- tai huvimajoissa istuttiin päiväkahvilla tai nautittiin virvokkeita kuumana kesäpäivänä.

Ruotsalainen arkkitehti Ch. Em. Löfvenskiöld julkaisi vuonna 1868 kirjasen Landtmannabyggnader huvudsakligen för mindre jordbruk (Maatalousrakennuksia pääasiassa pientiloille). Asuinrakennusten, navettojen ja muiden talousrakennusten rinnalla oli ohjeet myös näin suloista huvimajaa varten.

 

Ruotsalainen arkkitehti Ch. Em. Löfvenskiöld julkaisi vuonna 1868 kirjasen Landtmannabyggnader huvudsakligen för mindre jordbruk (Maatalousrakennuksia pääasiassa pientiloille). Asuinrakennusten, navettojen ja muiden talousrakennusten rinnalla oli ohjeet myös näin suloista huvimajaa varten.

Huvimajat olivat yleensä runsaasti koristeltuja. 1800-luvun sveitsiläis- ja nikkarityyli suosivat runsaita puuleikkauksia ja ikkunoissa oli runsaasti pieniä ruutuja, osa jopa värillisestä lasista. Huvimaja oli myös statussymboli; vaurastunut porvaristo halusi näyttää, että sillä on varaa ylellisyyksiin, ja samalla porvaristo tapansa mukaan meni hieman liian pitkälle koristelussa. Huvimajan seurasi päärakennusta joustavammin ajan arkkitehtonisia virtauksia, ja pienen koon ansiosta voitiin kaikki detaljit viimeistellä viimeisimmän muodin mukaan.

Nykyisin Seurasaaressa olevan Florinin huvimaja (n. 1850) on upea uusgoottilainen rakennus.

Nykyisin Seurasaaressa olevan Florinin huvimaja (n. 1850) on upea uusgoottilainen rakennus.

Florinin huvimaja sisäseiniä koristavat todennäköisesti skotlantilaista alkuperää olevat maisematapetit.

Florinin huvimaja sisäseiniä koristavat todennäköisesti skotlantilaista alkuperää olevat maisematapetit.

Topeliuksen kotitalon Kuddnäsin huvimaja ulkoa.

Topeliuksen kotitalon Kuddnäsin huvimaja ulkoa.

Osa huvimajoista on saanut henkisemmän olemuksen; niistä on tullut oppineiden hiljentymis- tai kirjoittamispaikkoja. Hyvä esimerkki tällaisesta on Sakari Topeliuksen synnyinkodin Kuddnäsin vaatimaton huvimaja. Kirjoittamisesta siellä ei tullut mitään, koska maisema vei mukanaan, mutta talvisin Topelius palasi mietteissään sen inspiroivaan tunnelmaan. ”Mutta kun  myrsky ja sade piiskasi ikkunaruutuja synkkänä syysiltana, täyttivät kesän valoisat kuvat itsestään lehden toisensa jälkeen.”

Kuddnäsin huvimajan arkkitehtoniset esikuvat tulevat Ruotsin kautta kauempaa Keski-Euroopasta asti, mutta toteutus on paikallisin voimin tehty. Talossa on kuitenkin huvimajan peruselementit: korotetun kivijalan ansiosta näköala kauniiseen luontoon joelle päin, kuusi kulmaa, korkea katto jonka huipulla pieni spiira ja sisällä yksinkertainen, mutta kesäisen lämmin tunnelma.

Nykyään moni haaveilee omasta pienestä huvimajasta ja jälleen kerran perinnerakentaja on vaikean tilanteen äärellä. Moraalista oikeutusta hankkeelle ei tarvinne hakea; huvimaja on aina ollut romanttisen haaveilijan toiveiden ylimääräinen täyttymys, miksei niin olisi 2000-luvullakin! Mutta valmistarjonta on keskimäärin ala-arvoista: rakennukset kootaan valmiista hintelistä elementeistä, jotka eivät muistuta esikuviaan juuri muuten kuin monikulmaisuudella. Ikkunat ovat pleksiä ja hienostunutta ikkunoiden puitejakoa imitoi päälle liimattu muoviristikko. Mittasuhteet ovat epäonnistuneet ja koriste-elementit päälle liimattuja.

Haaveilijan täytyy siis ryhtyä töihin omin käsin. Kannattaa estottomasti varastaa ideoita, väriohjeita ja mittakaava vanhoista esikuvista. Jotta uusi rakennus sopii vanhaan ympäristöön, on myös puutavaran mittasuhteiden oltava oikeat. Ei tasapaksua, vaan tukirunko tukevaksi ja listoitus ja koristeaiheet hienostuneesti.

Onnistunut vanhojen piirustusten ja kuvien mukaan uudelleen rakennettu huvimaja Pietarsaaressa Aspegrenin puutarhassa.

Onnistunut vanhojen piirustusten ja kuvien mukaan uudelleen rakennettu huvimaja Pietarsaaressa Aspegrenin puutarhassa.

Jaa

Kunnostaminen
Historia & tyyli
Hannu | 14.6.2018

Samalla kun uhkea julkinen ja porvarillinen arkkitehtuuri innostui kertaustyyleistä, alkoi

Hannu | 14.6.2018

Tyylien historia eteni keskiajalta 1800-luvun alkuun vaiheittain kehittyvänä tarinana, jossa

Hannu | 14.6.2018

Arkkitehdit olivat henkisessä hajaannuksessa 1900-luvun alussa. Jugend oli jo pois

Hannu | 14.6.2018

1700-luvun alkupuolella tehdyt tutkimusmatkat Kreikkaan ja eteläitalialaisen Pompeijin kaupungin kaivaukset

Hannu | 14.6.2018

Suuren Pohjan sodan (1700–721) loppupuolella Venäjän armeija miehitti Suomen ja

Hannu | 14.6.2018

Renessanssi ei pyyhkäissyt Suomen yli, ei. Mutta Juhana-herttua piti Turun

Hannu | 30.5.2018

Keskiajalla Suomessa oli muutamia kaupunkeja, joiden komeimpana rakennuksena oli raatihuone

Hannu | 30.5.2018

Suomalaisen rakennustaiteen historia ei ole yhtä

Helakauppa

 

Liity Perinnemestarin postituslistalle ja valitse haluamasi kiinnostusryhmät.