Kunnostaminen
Artikkelit

Main menu

Sisäilmaongelman selvittäminen

Asumisterveysliiton toiminnanjohtaja Hannale Rämö kertoo artikkelissa, kuinka asunnon sisäilmaongelmaa aletaan käsitellä: kuka on oikea henkilö auttamaan ongelmassa ja millaisia tutkimuksia asunnossa on tarpeen tehdä. Ennen kuin palkataan kallis asiantuntija tai tehdään kalliita tutkimuksia, pitäisi asukkaan hahmottaa itse edes suunnilleen minkälaisesta ongelmasta on kyse.

Artikkelissa käsitellään kemiallisista aineista (kreosootti ja kloorianisolit) johtuvia sekä mikrobiperäisiä (lahot ja homeet) hajuja. Laboratorinäytteet näistä voi ottaa myös itse.

Kuka tai millainen on hyvä asiantuntija

Sisäilmaongelman sevlittämisen voi aloitta itse ja ongelman syynkin voi löytää itse, mutta usein tarvitaan myös ulkopuolista asiantuntijaa.

Hyvä asiantuntija laatii tarkastettavasta kohteesta asiakkaan kanssa kirjallisen toimeksiannon. Asinatuntijan tehtävä tulee määritellä toimeksiannossa tarkasti. Tarvittaessa on hyvä järjestää kohteella esitarkastus, jolloin hyvä asiantuntija voi arvioida, millaisia tutkimuksia ja selvityksiä kannattaa suorittaa. Kun tehtävä on määritelty kunnolla, asiakas saa tuloksen yksiselitteisen lausunnon muodossa. 

Sertifioidulla rakennusterveysasiantuntijalla (RTA) on ehdottomasti oltava rakennustekninen peruskoulutus, vahvaa työmaakokemusta ja osaamista pientalojen rakentamisesta. Asiantuntijan on 1) hallittava rakennustekniikka, 2)tunnistettava kosteus- ja mikrobivauriot (homeet ja lahot), 3) tunnettava tuhohyönteiset kuten tupajumit, kuolemankello, papintappajat sekä erotettava toisistaan paperitoukat ja sokeritoukat ja tunnistettava muut asuinrakennuksissa esiintyvät öttiäiset sekä 4) tunnettava rakentamisessa käytetyt kemikaalit. 

Jaa

Kunnostaminen
Artikkelit
Niko Palonen | 18.11.2022
Mestariartikkeli

Tuulettuva alapohja tarkoittaa alapohjarakennetta, jossa varsinaisen lattian alla on tuuletus- eli ryömintätila. Kun puhutaan vanhan

Hannu | 18.11.2022
Mestariartikkeli

Artikkelissa on hahmoteltu yleisiä suuntaviivoja siitä, mitä pidän mielekkäänä remonttijärjestyksenä, kun kunnostaminen koskee

Kati Lahtinen | 9.11.2022
Mestariartikkeli

Vanhan rakennuksen lisäeristämiseen ei kannata ryhtyä suin päin. Lisäeristämisellä saavutettavat säästöt on suhteutettava remontin aiheuttamiin

Hannu | 10.12.2019

Tähtiventtiili hoitaa vanhan rakennuksen ilmanvaihdon. Jokaisessa asuinhuoneessa tulisi olla kanavat

Hannu | 30.7.2019

Perinnerakentajat käyttävät eristämiseen usein kierrätyspaperipohjaista puukuitueristettä, joita valmistavat mm. Ekovilla,

Hannu | 30.7.2019

Perinnerakentaja haluaa, että hänen tapettinsa läpäisee sekä kaasumaisen että nestemäisen

Hannu | 30.7.2019

Hengittävä rakenne vastaanottaa ja luovuttaa vettä. Vanhassa rakentamisfilosofiassa ei niinkään pelätty, että jokin paikka kastuu. Tärkeintä oli, että talo voi kuivua.

Hannu | 3.7.2018

Vanhanaikaiseen asumiseen ei tarvittu paljon tekniikkaa. Veden nostaminen kaivosta saattoi

Helakauppa

 

Liity Perinnemestarin postituslistalle ja valitse haluamasi kiinnostusryhmät.