
Toivon vuoden 2023 kesänäyttelyssä tutkitaan pihojen historiaa ja käyttöä. Pihat olivat ennen ensisijaisesti hyötykäytössä. Kulkuväylät olivat muotoutuneet asuin- ja talousrakennusten välille. Navettoja lehmineen oli niin maaseudulla kuin kaupungeissakin. Pihapiiriä reunustivat sekä kaupungissa että maaseudulla useat erilliset rakennukset, joiden välit oli aidattu. Mikäli pihoilla jotakin kasvatettiin, se tapahtui aluksi pelkästään hyödyn vuoksi. Vasta 1700-luvulla istutettiin ensimmäiset perennapenkit kartanoiden ja linnojen puutarhoihin ja ne yleistyivät kaupungeissa 1800-luvulla. Maaseudulla koristetarhaan sen sijaan suhtauduttiin pitkään epäluuloisesti. Näyttely perustuu Satakunnan Museon valokuvakokoelmiin.
PIHAT, PORTIT JA AIDAT -näyttely 20.5.–24.9. ti-to klo 12–17, heinäkuussa ti-pe klo 12-17 sekä tapahtumapäivinä
Näyttelyn tuotanto: Rakennuskulttuuritalo Toivo.