Main menu

Lisää tietosi toimijarekisteriin

Toimijarekisteri

Domus Classicalle olemme keränneet tuotteita, jotka soveltuvat nimenomaan vanhaan, mutta miksipä ei myös uuteenkin taloon. Materiaalit ovat aitoja ja valmistustavat mahdollisimman alkuperäisiä. Osan tuotteista teetätämme oman mallimme mukaan, osan olemme löytäneet valikoimiimme pitkän salapoliisityön myötä. Olemme ylpeitä tavarantoimittajistamme, joita on Suomesta ja Euroopasta tällä hetkellä jo yli 200.

Navetalla myydään ja ostetaan vanhoja rakennustarvikkeita, välitetään vanhoja hirsikehikoita, pidetään yllä vanhojen rakennusten taitajien Osaaja -rekisteriä ja järjestetään vanhojen rakennuksen kunnostamiseen liittyviä koulutuspäiviä.

Tampereen Rakennustori on vuonna 1998 perustettu erikoisrautakauppa. Liikkeemme erikoisuutena on ekorakentaminen ja rakennustarvikekierrätys yhdistettynä uusien tuotteiden myyntiin. Uudella puolella avainsana on perinnerakentaminen. Valikoima tukee myös käytettyjä rakennustarvikkeita varaosien muodossa.

Ikkunoiden, ovien ja huonekalujen entisöintityöt. Uusien ikkunoiden ovien ja huonekalujen valmistus. Myös Keittiöt ja kaapistot täyspuisena.

Korjausrakentamiseen ja restaurointiin liittyvät suunnittelutehtävät sekä uudisrakennusten suunnittelu. Myös pienet kohteet, kuten omakotitalot.

Sisustussuunnittelu Konsultointi ekologisten remontointi- ja kunnostustuotteiden valinnassa Neuvontapalvelut pellavaeristeiden käyttämisessä kunnostus- ja rakennusprojekteissa Pellavakankaiden maahantuonti ja jälleenmyynti Osmo Color -tuotteiden jälleenmyynti Isolina-pellavaeristeiden jälleenmyynti

Pintakäsittelyyn liittyvät restaurointityöt, mm. ikkunoiden ja ovien entisöinti, pinkopahvitus sekä vanhan pinkopahvin korjaus, tapetointi yms.

Pintakäsittelyyn liittyvät restaurointityöt, mm. ikkunoiden ja ovien entisöinti, pinkopahvitus sekä vanhan pinkopahvin korjaus, tapetointi yms.

maalaus, tapetointi ja pinkopahvitus

Olemme Hirsirakentamiseen erikoistunut Yritys. Hirsirakentaminen on erityisvahvuutemme. Hirsirakentaminen on rakentamisen aatelia jossa tietotaito siirtyy isältä pojalle.
Rakentamispalvelut:
-Hirsirakennusten pystytys ja asennuspalvelut.
-Hirsirakennusten saneeraus- ja remonttipalvelut.
-Hirsirakennusten Restaurointipalvelut.
-Vanhojen rakennusten Restaurointipalvelut.
-Kaikki Restaurointipalvelut.
-Julkisivurestaurointi.
-Pintakäsittely palvelut.

Meidän kautta saatte rakentamiseen liittyvät palvelut. Valmiina Palvelemaan. www.jaara-kiinteistot.fi

Jaa

Liity Perinnemestarin postituslistalle ja valitse haluamasi kiinnostusryhmät.