Main menu

Kunnostaminen

hannu | 28.6.2018

Nylander

Puuhella on yleinen nimitys puilla lämmitettävälle liedelle ja niitä on monta eri mallia.

hannu | 28.6.2018

Keittiökauppiaat myyvät maalaisromantiikkaa, mutta millainen oli torpan keittiö 1800-luvulla? Ei ollut keittiötä!

hannu | 28.6.2018

Lähes kaikissa rakennuksissa on pääkulkuovea suojaamassa jonkinlainen kuisti.

hannu | 27.6.2018
Sähkön voittokulku Suomessa alkoi Finlaysonin tehtailta Tampereelta vuonna 1882.
hannu | 27.6.2018

Sähköjen asentaminen taloon, joka halutaan kunnostaa perinteisiä menetelmiä kunnioittaen, on vaikeaa – jopa paradoksaalista: ei sata vuotta vanhoissa taloissa ollut sähköä.

hannu | 27.6.2018

Petroliöljymaali on yksi monista maaleista, joita voi tehdä itsekin.

hannu | 27.6.2018

Petroliöljymaali on pellavaöljymaalia, johon on sekoitettu runsaasti petrolia.

hannu | 27.6.2018

Rakennusten ulkomaalausta pidetään tärkeänä, mutta peruste on lähinnä esteettinen.

hannu | 27.6.2018

Jo vanhimmissa mökeissä oli yläpohja, eli vesikaton tehtävä ei ole ollut lämpöä eristävä.

hannu | 27.6.2018

Pyhtääläisen lähes kaksisataa vuotta vanhan talon katto oli vuotanut salin kohdalta ja lahoa oli parin neliömetrin alueella.

hannu | 25.6.2018

Kun ollaan huoneessa ja katsotaan ylös nähdään laipio eli sisäkatto.

hannu | 25.6.2018

Nylander:

Lämmitysohjeita ja tulisijapiirustuksia on tarjolla paljonkin, mutta savupiipun hoito ja huolto on jätetty paljolti huomiotta.

hannu | 24.6.2018
Carl Irjalan artikkelin pohjalta toimittanut Hannu Rinne

Kylmistä talvista huolimatta Suomessa on voinut nauttia jo parin sadan vuoden ajan miellyttävän lämpimästä sisäilmasta.

hannu | 24.6.2018

Kiviniemen kartanon vesikatossa on kattotuolien varaan tehty umpilaudoitus, jonka päälle on 1800-luvulla tehty kolmiorimahuopakatto.

hannu | 20.6.2018
Laavu ja kota

Ensimmäiset asumukset Suomessa olivat tilapäiseen tai siirrettävään majoittumiseen käytettyjä laavuja (katteena havut) tai pistekotia, joissa seinä ja katto ei ole eriytynyt omaksi rakenneosaksi.

hannu | 20.6.2018

Sanotaan, että katto on talon tärkein osa; jos se ei ole kunnossa, kaikki sen alla alkaa pian tuhoutua.

 

Ajankohtaista

Blogimerkintä
hannu | 6.8.2018

Kävin viime viikolla konsultoimassa kolmen vanhan rakennuksen kunnostajaa. Konttasin haalarit päällä vintillä, paukutin puukkoa ulkoseinään ja kaivoin lahottajasientä alapohjasta.

Uutinen
hannu | 31.5.2018

Turun lähellä sijaitseva Pukkilan kartano on saanut uuden omistajan.