Main menu

Kunnostaminen

hannu | 4.7.2018

Pinkopahvin asentaminen kattoon tuntuu vaikealta, mutta kahdelta ammattilaiselta kului 25 neliön huoneen pingottamiseen vajaa työpäivä.

hannu | 30.6.2018

Rautakaupoissa myytävissä tapettiliimoissa ja -liistereissä on pääsääntöisesti hengittämättömiä ainesosia.

hannu | 30.6.2018

Tapetointi on sisustustöistä helpoimpia ja sillä saa huoneen ilmeen muutettua nopeasti.

hannu | 30.6.2018

Seinä oli vuosisatojen ajan käsittelemätöntä pyöreää hirttä.

hannu | 30.6.2018

Vuonna 1930 perustettu Tapettitehdas Pihlgen ja Ritola on toinen ja vanhempi Suomessa nykyään toimivista tapettitehtaista.

hannu | 27.6.2018

Petroliöljymaali on yksi monista maaleista, joita voi tehdä itsekin.

hannu | 27.6.2018

Petroliöljymaali on pellavaöljymaalia, johon on sekoitettu runsaasti petrolia.

hannu | 20.6.2018

Keittomaalia voi tehdä lukuisilla eri tavoilla, joten toriparlamentissa voi saada hyvinkin monenlaisia neuvoja.

hannu | 18.6.2018

Yleensä puhutaan puna- tai keltamullasta, mutta oikeampi nimitys on keittomaali, sillä puuron sekaan voidaan periaatteessa sekoitaa mitä väripigmenttiä tahansa.

hannu | 15.6.2018

Ensimmäinen kysymys: mitä on oikea ja aito vanhan ajan pellavaöljymaali?

hannu | 15.6.2018

Pellavaöljymaalin valmistaminen on periaatteessa yksinkertaista: keitettyyn pellavaöljyyn eli vernissaan sekoitetaan väriainetta eli pigmenttiä.

hannu | 15.6.2018

Valmistelutyöt :

Vanhasta pinnasta poistetaan kaikki irtonainen maali ja puun pinnassa oleva nukka.

 

Ajankohtaista

Tapahtuma
hannu | 2.11.2018

Opettajana toimii useita arvokohteita kunnostanut rakennusrestauroija, artenomi (AMK) Henna Lintunen.

Tapahtuma
hannu | 16.10.2018

Syksyn toinen ilmanvaihtokurssi. Tämä kurssi on hyödyllinen jokaiselle vanhan tai vaikka uudemmankin talon omistajalle.

Tapahtuma
hannu | 3.10.2018

Seminaarin aiheena on vanhojen kiinteistöjen kunnostaminen, kylien yhteisölliset tilat, kylät palvelukeskuksina ja kylätalon taloudenhallinta.

Tapahtuma
hannu | 30.9.2018

Eri puolella Sastamalaa sijaitsevat Sastamalan Joulutalot avaa ovensa niin paikallisille kuin muualta tuleville vieraille.