Kunnostaminen
Korjausohjeet

Main menu

Pinkopahvi kattoon

Pinkopahvin asentaminen kattoon tuntuu vaikealta, mutta kahdelta ammattilaiselta kului 25 neliön huoneen pingottamiseen vajaa työpäivä. Pahvi on levitettävä reippaaseen tahtiin, jotta se ei kuivu liikaa asentamisen aikana. Kahden seuraavan päivän aikana katto maalattiin valkoiseksi.

Pinkopahvi oli yleinen kattojen ja seinin pintamateriaali 1800-luvun puolivälistä pitkälle 1900-luvulle, mutta sen jälkeen sen suosio on ollut vähäinen. Nykyään pinkopahvin asentaminen kuuluu rakennusrestauroijan perustaitoihin. Kuvasarjassa työskentelevät Kymenlaakson ammattikorkeakoulun opettaja Sanna Pitkäniemi ja opiskelija Larissa Mäenpää.

Katossa pahvi yleensä maalataan. Huokeampi maali on liima- eli liitumaali, joka pohjustetaan alusliisteröinnillä. Liitumaali kuivuu nopeasti ja se jättää huokoisella pinnalla helposti työsaumat näkyviin.

Jos varsinaisena pintamaalina on pellavaöljymaali, voidaan se maalata suoraan pinkopahville.

Pienessä huoneessa (kaksi vuotaa rinnakkain) voidaan pahvi jättää naulaamatta keskikaton alueella. Isommissa huoneissa jokainen vuota naulataan kaikilta reunoilta.

Tämä huone pitäisi pahvittaa. Pingottajia tarvitaan kaksi. Kun huonekorkeus on yli kolme metriä tarvitaan myös telineet, mielellään sellaiset joiden päällä voi liikkua jopa huoneen päästä päähän

Pinkopahvituksen kriittinen vaihe: pahvin kostuttaminen. Veden voi pirskottaa suihkepullolla tai harjalla. Kostuttamisen jälkeen päällekkäin pinotut vuodat suljetaan tiiviisti muovilla noin puoleksi vuorokaudeksi, jotta kosteus leviää tasaisesti. Käytetyn pahvin paksuus on 450 g/m2. Mallia näyttää Sanna Pitkäniemi.

Oikeaa vesimäärää voi arvioida kahdella tavalla:
- Pahvia kastellaan tummalta eli huokoisemmalta puolelta sen verran, että pahvi jää makaamaan suorana. Pahvi ei siis enää pyri kiertymään rullalle.
- Vesipisarat peittävät suunnilleen puolet vasta kostutetusta pinnasta.

Rullalla oleva pahvi nostetaan telineelle, joka on aloitusnurkassa. Pahvi asennetaan pääikkunan valoa kohden.

Ensimmäinen nupi lyödään keskelle lähtörullaa. Tämän jälkeen vuotaa avataan hetkeksi pari metriä ja tarkistetaan, että se lähtee etenemään suoraan seinälinjaa pitkin.

Rulla takaisin kiinni, jotta se ei suotta kuivu ja koko lähtöpääty lyödään kiinni. Tässä vaiheessa suoraan pahviin noin 20 cm välein.

Työparin rullanpitelijä kannattelee pahvia koko ajan pienessä jännityksessä eteenpäin ja naulaaja seuraa perässä.

Kun koko rulla on saatu harvanaulattua kattoon, palataan takaisin ja lyödään tiheämpi naulaus nupinauhan kanssa noin 4–5 cm välein.

Seuraava vuota kiinnitetään paksulla liisterillä alemman päälle. Alemmassa näkyy tiheä nupitus. Liimaus varmistetaan noin 30 cm välein lyödyillä nupeilla, jotka uppoavat lauta-alustaan vain muutaman millin. Nämä nupit poistetaan, kun liisteri on kuivunut.

Pinkopahvi asetetaan niin, että sen ohennettu reuna tulee alempana olevan pahvin päälle. Ohennettu reuna painetaan lastalla tiiviiksi. Mitä huolellisempi tässä vaiheessa on, sitä vähemmän kitattavaa.

Jos pahviin on tulossa vekki hormin kiertämisen tai epätasainen kastumisen takia, voi kiinnittymistä tukea levyn palalla kuivumisen ajaksi.

Kun pahvi on kuivunut, kitataan kahden vuodan sauma tasaiseksi.

Maalin voi levittää kattoon telalla, mutta....

... kauniin pinnan saa vain kun maali viimeistellään siveltimellä.

Lisää aiheesta

Kattotiilien testaaminen jatkuu.

Vuonna 2020 käynnistyi sammalen torjuntaa käsittelevä testi, josta voit lukea enemmän täältä: https://www.perinnemestari.fi/sammal .

Seuraava testi käsittelee vanhojen kattotiilien maalaamista. Sementtimaalin

Vanhat sementtitiilet voi pinnoittaa uudelleen itse tehdyllä maitosementtimaalilla.

Resepti on yksinkertainen:

Sekoita keskenään

10 litraa rasvatonta maitoa 1 kilo sementtiä 5 kiloa värijauhetta – esimerkiksi samaa Falun-

Jaa

Kunnostaminen
Korjausohjeet
Hannu | 4.1.2024
Mestariartikkeli

Tarkkoja neliömetrimääriä pellavaöljymaalin riittävyydestä ei voi antaa, koska riittoisuuteen vaikuttavat alustan imevyys, mahdollinen ohenne sekä

Hannu | 16.10.2023

Rakennuksen tilaa seurataan kahdella eri kosteusprosentilla: puussa olevan absoluuttisen veden

Hannu | 22.2.2023

Mikrobit eli muun muassa lahottajasienet, sinistäjäsienet, levät ja homeet alkavat

Jari Vesanen | 27.11.2022
Mestariartikkeli

Jari Vesanen on siirtänyt 1830-luvulla rakennetun maalaistalon, kaksvooninkisen, Kauhavalta Sipooseen. Artikkelissa hän pohtii siirtämisen

Niko Palonen | 18.11.2022
Mestariartikkeli

Tuulettuva alapohja tarkoittaa alapohjarakennetta, jossa varsinaisen lattian alla on tuuletus- eli ryömintätila. Kun puhutaan vanhan

Hannu | 18.11.2022
Mestariartikkeli

Artikkelissa on hahmoteltu yleisiä suuntaviivoja siitä, mitä pidän mielekkäänä remonttijärjestyksenä, kun kunnostaminen koskee

Kati Lahtinen | 9.11.2022
Mestariartikkeli

Vanhan rakennuksen lisäeristämiseen ei kannata ryhtyä suin päin. Lisäeristämisellä saavutettavat säästöt on suhteutettava remontin aiheuttamiin

Hannu | 13.2.2022

Vanhan rakennuksen kunnostamisessa on käytettävä eristemateriaaleja, jotka vastaavat rakennusfysikaalisesti rakennusaikaisia

Helakauppa

 

Liity Perinnemestarin postituslistalle ja valitse haluamasi kiinnostusryhmät.