Kunnostaminen
Historia & Tyyli

Main menu

Historia & tyyli

hannu | 3.7.2018

1800-luvun sisustamisessa on kolme tyylijaksoa.

hannu | 29.6.2018

Suomalaisen rakennustaiteen historia ei ole yhtä loistokas kuin Manner-Euroopan.

hannu | 20.6.2018
Laavu ja kota

Ensimmäiset asumukset Suomessa olivat tilapäiseen tai siirrettävään majoittumiseen käytettyjä laavuja (katteena havut) tai pistekotia, joissa seinä ja katto ei ole eriytynyt omaksi rakenneosaksi.

hannu | 17.6.2018

Keskiaika

- Tuontilasia tärkeimmissä rakennuksissa, mm.

hannu | 14.6.2018

Suomen arkkitehtuuri noudattaa pitkälle ruotsalaista esikuvaa, koska Suomi oli osa Ruotsia noin 1100-luvulta aina vuoteen 1809 saakka.

hannu | 14.6.2018

Samalla kun uhkea julkinen ja porvarillinen arkkitehtuuri innostui kertaustyyleistä, alkoi osa arkkitehdeista pohtia, mitä olisi aito puurakentaminen – tehtiinhän valtaosa rakennuksista kuitenkin puusta.

hannu | 14.6.2018

Tyylien historia eteni keskiajalta 1800-luvun alkuun vaiheittain kehittyvänä tarinana, jossa uusi muoti kumosi edellisen.

hannu | 14.6.2018

Arkkitehdit olivat henkisessä hajaannuksessa 1900-luvun alussa.

hannu | 14.6.2018

1700-luvun alkupuolella tehdyt tutkimusmatkat Kreikkaan ja eteläitalialaisen Pompeijin kaupungin kaivaukset antoivat tietoa alkuperäisestä antiikin arkkitehtuurista ja asuntojen sisustamisesta.

hannu | 14.6.2018

Suuren Pohjan sodan (1700–721) loppupuolella Venäjän armeija miehitti Suomen ja tuhosi lähes kaiken: puutalot poltettiin ja kaikki jotka kykenivät, lähtivät Ruotsiin pakoon.

hannu | 14.6.2018

Renessanssi ei pyyhkäissyt Suomen yli, ei. Mutta Juhana-herttua piti Turun linnassa loisteliasta hovia vuosina 1556–1563.

hannu | 30.5.2018

Keskiajalla Suomessa oli muutamia kaupunkeja, joiden komeimpana rakennuksena oli raatihuone ja kirkko.

hannu | 30.5.2018

Suomalaisen rakennustaiteen historia ei ole yhtä loistokas kuin Manner-Euroopan.

 

Ajankohtaista

Tapahtuma
hannu | 10.8.2018

Ympäristöministeriö järjestää yhdessä Museoviraston kanssa puurakentamisen seminaarin teemalla UUSI KOHTAA VANHAN!

Tapahtuma
hannu | 10.8.2018

Viitisenkymmentä eri puolella Sastamalaa sijaitsevaa perinteikästä talonpoikaiskulttuuria edustavaa vanhaa rakennusta avaa ovensa niin paikallisille kuin muualta tuleville.

Tapahtuma
hannu | 8.8.2018

Trähus Karnevalen eli Puutalokarnevaali on kaikille puurakentamisesta, kunnostamisesta ja terveellisestä asumisesta kiinnostuneille suunnattu kesäinen tapahtuma

Tapahtuma
hannu | 7.8.2018

Tule oppimaan sabluunamaalauksen taito!

Tapahtuma
Jaana | 7.8.2018

Perinnekorjausmessut tulevat kolmannen kerran Vanhan Rauman Tammelaan! Messuilla on alan yrityksiä, työnäytöksiä ja tietoiskuja.

Blogimerkintä
hannu | 6.8.2018

Kävin viime viikolla konsultoimassa kolmen vanhan rakennuksen kunnostajaa. Konttasin haalarit päällä vintillä, paukutin puukkoa ulkoseinään ja kaivoin lahottajasientä alapohjasta.

Tapahtuma
hannu | 25.6.2018

Haaveiletko kunnostettavasta talosta tai onko sinulla jo sellainen?

Uutinen
hannu | 31.5.2018

Turun lähellä sijaitseva Pukkilan kartano on saanut uuden omistajan.