Kunnostaminen
Artikkelit

Main menu

Tekninen tila

Vanhanaikaiseen asumiseen ei tarvittu paljon tekniikkaa. Veden nostaminen kaivosta saattoi olla päivän teknisin tapahtuma. Vaikka olisi kuinka perinteisen rakennus- ja asumistavan ihailija, ei nykytekniikalta oikein voi välttyä.

Perinnemestari-sivuston eri artikkeleissa pohditaan usein, kuinka taloon saadaan vedettyä tyylikkäästi sähkö- ja vesijohdot tai kuinka lisäeristäminen voidaan tehdä talon tunnelmaa pilaamatta. Monessa pienessä mökissä selvitään pienellä sähkötaululla ja yhdellä vesipisteellä, mutta entä jos tekniikkaa tulee paljon. Uusiin taloihin rakennetaan tämän takia oma tekninen tila, mutta voiko sellaisen sijoitta vanhaan taloon? Yksi vaihtoehto on sijoittaa tekniikkaa muualle kuin varsinaiseen asuinrakennukseen. Esimerkiksi uuden liiterin yhteyteen voi sijoittaa pääsähkökeskuksen. Jos taloon tulee pelletti- tai hakelämmitys, on mielekästä rakentaa kokonaan uusi lämpökeskus, jonne voi sijoitta myös muita teknisiä toimintoja kuten vesisulut ja sähkötaulun.

Jos talossa on tilava kellari, myös sinne voi sijoittaa teknisiä laitteita aina maalämpöpumpusta lähtien.

Maalämpöpumpun koneisto saatiin asennettua 1900-luvun alussa rakennetun talon alla olevaan vanhaan perunakellariin.

Lisää aiheesta

Veden tuominen asuinrakennukseen vesijohtoa pitkin on uusi asia. Suomessa ensimmäinen kunnallinen vesilaitos aloitti toimintansa Helsingissä 1876, ja silloinkin vettä jaettiin kaupungin keskeisillä paikoilla vesiposteista. Tätä ennen – ja vielä pitkään

Lue Jari Ketolan laaja arikkeli Painovoimaisen ilmanvaihdon käyttö ja huolto PDF:nä.

Lainaus johdannosta:

"Tämän oppaan tarkoitus on auttaa huoltamaan ja käyttämään painovoimaista ilmanvaihtosysteemiä asuinrakennuksissa. Näkökulmana on tavallisen aktiivisen

Sähkön voittokulku Suomessa alkoi Finlaysonin tehtailta Tampereelta vuonna 1882. Sähköistyksen alkuvaiheet kytkeytyvät alueen teollisuuslaitoksiin. Lähinnä höyryvoimalla toimineet laitokset saattoivat kytkeä koneidensa pyöritettäväksi "dynamon", jonka tuottamalla virralla valaistiin tehtaan ja lähipiirin

Sähköjen asentaminen taloon, joka halutaan kunnostaa perinteisiä menetelmiä kunnioittaen, on vaikeaa – jopa paradoksaalista: ei sata vuotta vanhoissa taloissa ollut sähköä. Jos talo on 1920-luvulta tai sitä uudempi, on sähkövalaistus

Jaa

Kunnostaminen
Artikkelit
Niko Palonen | 18.11.2022
Mestariartikkeli

Tuulettuva alapohja tarkoittaa alapohjarakennetta, jossa varsinaisen lattian alla on tuuletus- eli ryömintätila. Kun puhutaan vanhan

Kati Lahtinen | 9.11.2022
Mestariartikkeli

Vanhan rakennuksen lisäeristämiseen ei kannata ryhtyä suin päin. Lisäeristämisellä saavutettavat säästöt on suhteutettava remontin aiheuttamiin

Hannu | 25.6.2018

Kun ollaan huoneessa ja katsotaan ylös nähdään laipio eli sisäkatto.

Hannu | 15.3.2018

Talon alin "lattia" on nimeltään alapohja. Varhaisimmissa rakennuksissa, laavuissa, kammeissa

Helakauppa

 

Liity Perinnemestarin postituslistalle ja valitse haluamasi kiinnostusryhmät.