Pönttöuunin muurauskurssi
Turku, 17.11.- 25.11.2017

Iso-Puolalan Joulu to-su
Turku, 16.11.- 17.12.2017

Lisää tapahtumia arkistossa

Viimeisin kommentti:
Aira Ikonen , 18.11.2017
Lämpöpattereita
Myydään käytettyjä vesikiertoisia lämmityspattereita yhteensä 10 kpl 50-luvulta. Patterit ovat nyt Keski-Suomessa. ...

Näytä kaikki keskustelut
Näytä uusimmat kommentit

 

 

Lämmitys »Kaakeliuunin historiaa

Turun kaakelitehtaan myyntiluettelo vuodelta 1920. Näissä malleissa on vielä kansallisromanttista vaikutusta. Lähde: Kansalliskirjaston digitoidut aineistot. Katso koko luettelo täältä.

Suomalainen kaakeliuuni

Huolimatta kylmistä talvista on Suomessa voinut nauttia jo parin sadan vuoden ajan miellyttävän lämpimästä sisäilmasta. Selitys löytyy suomalaisista tulisijoista. Tosin keskuslämmitys vähensi voimakkaasti kotitulisijojen tarvetta 1940-luvulla. Siitä lähtien mm. kaakeliuuneja alettiin pitää epäkäytännöllisinä ja tilaa vievinä ja ne purettiin pois kiinteistöjen uudistamisen yhteydessä. Näin toimittiin kaikkialla Suomessa. Nyttemmin kehitys on ollut toiseen suuntaan. Tulisijamalleja on tarjolla runsain määrin, ja niitä arvostetaan sekä lämmönlähteenä että sisustuksellisista syistä.

Ensimmäiset kaakeliuunit syntyivät saksankielisellä alueella Euroopassa 1300-luvulla. Pohjoismaihin ne levisivät 1500-luvun alussa. Avoimen tulisijan tavoin muurattujen uunien savukanavat johtivat suoraan piippuun. Suomen ilmeisesti ensimmäisen kaakeliuunin pystytti Turun linnan linnantupaan savenvalaja Hans vuonna 1543.

Carl Johan Cronstedtin uunikonstruktio

Kylmässä pohjolassa tulisijalaitteita alettiin kehittää toden teolla vasta 1700-luvulla. Pitkään jatkunut sotilaallinen varustautuminen oli johtanut siihen, että alettiin pelätä metsävarojen hupenemista. Laivastojen rakentaminen sekä raudan ja tervan valmistus vei valtaosan maan puutavaratuotannosta. Yleinen mielipide oli, että ainoa paikka mistä voi löytyä keinoja säästää puuta oli kotitaloudet. Tässä vaiheessa esiteltiin Carl Johan Cronstedtin ja kenraali Fabian Wreden monisavukanavainen kaakeliuunikonstruktio.

 

Kaakeliuuni saa perinnerakentamisessa korostetun painoarvon, koska ne ovat näyttäivä. Samalla tekniikalla toimivat kuitenkin rappaamalla viimeistellyt lämmitysuunit. Kaakeli on lähinnä koriste. Tämä uuni on Turun käsityöläismuseosta, Höökarinpuodin konttorista.

Klikkaa kuva suureksi. Kuva: Hannu Rinne.

 

Uunirakenteessa savu kulkee siten, että lämmön vaikutuksesta se nousee tulisijasta suoraan suureen kanavaan ja jakautuu uunin yläosassa kahteen alaspäin suuntautuvaan kanavaan. Alhaalla, tulisijan alla, kanavat kääntyvät taaksepäin, nousevat takaisin ylös ja yhdistyvät jälleen. Savukaasut ohittavat työntöpellin ja menevät ylös peltiputken kautta savupiippuun.

Cronstedtin muistiinpanoissa oli kolme eri rakennelmaa, kaikki litteää uunia varten. Kun ohjeet sitten painettiin (v. 1775 "Samling af beskrifningar på åtskilliga eldstäder inrättade til besparing af Wed") kuvituksineen, oli niissä jo 5 eri savukanavasysteemiä. Rakenne on säilynyt pienin muutoksin meidän aikaamme saakka.

Rakenne antaa ratkaisevan mahdollisuuden säästää polttoainetta ja säilyttää lämpöä uunissa ja huoneissa, ja näin se lisää asumismukavuutta. Tämä johti siihen, että monet avoimet tulisijat korvattiin kaakeliuuneilla, joissa oli savukanavasysteemi ja uudenaikainen ulkokuori. Keksintö oli siis lähtölaukaus kaakeliuunintekijöiden kulta-aikaan.

 

Pukkilan kartanon empiretyylinen pylväs- eli kolonniuuni salongista.

Klikkaa kuva suureksi. Kuva: Hannu Rinne.

 

Arkkitehtien kaakeliuunit: 1700-luvun puolivälissä

Kun litteä, suurista kaakeleista muurattu uuni oli vakiinnuttanut paikkansa, keksittiin keino tehdä pyöreitä uuneja ja ne alkoivat yleistyä 1750-luvun puolivälistä lähtien. Kaakeliuuneja tehtiin ensiksi vain kartanoihin ja varakkaimpiin porvariskoteihin. "Tavallisiin" koteihin kaakeliuunit ilmestyivät myöhään 1800-luvulla. Aivan kuten kotien muu kiinteä sisustus kaakeliuunitkin valmistettiin tyylivirtauksia noudattaen kuten esim. goottinen tyyli, renessanssi, barokki, rokokoo, kustavialainen tyyli ja empire. Vuosisadan vaihteessa jugend oli vallitseva tyyli.

1800-luvun alussa kaakeliuunien valmistus teollistui Suomessa. Huomattavimmat tehtaat olivat: Turun fajanssitehdas (1842-1882) sekä Herttoniemen, Ahlbergan, Fortunan, Turun (1874-1943), Andsténin (1842-1915), Viipurin (1849-1895), Ruoholahden (1870-1908), Arabian (perustettu v. 1874) ja Rakkolanjoen kaakelitehdas (1877-1930). Teollinen valmistus paransi laatua ja monipuolisti mallistoa. Maamme viimeinen suuri kaakelitehdas, Turun kaakelitehdas lopetti toimintansa 1943, jolloin se siirtyi Paraisten Kalkin omistukseen. Mutta niin myöhään kuin v. 1953 valmistettiin kaakeliuuneja Suomessa. Friitalan kaakelitehtaalla Ulvilassa oli vielä silloin runsaat 20 uunimallia tuotannossaan.

Kaakeliuunin lämmitys
Pääsääntö kaakeliuunin käytössä on, että sen lämmittäminen on suoritettava maltillisesti. Pintakivien lämpötila ei saa nousta yli +70 °C:n muualta kuin luukun ympäriltä. Vanhoissa uuneissa on yleensä syntynyt vuosien mittaan vaurioita, ja erityisesti ne eivät kestä rajua lämmitystä.

Kaakeliuunissa tulee yleensä polttaa vain yksi sopiva pesällinen puhdasta puuta, noin 3 - 5 kg (noin puolet pesäpohjan pinta-alasta). Polttamisen aikana on puiden tarpeetonta kohentamista vältettävä. Kun hiillos hehkuu tummanpunaisena eikä sinisiä liekkejä enää näy, voidaan viilentävä ilmavirtausta rajoittaa peltejä sulkemalla, mutta ei kokonaan.

Sulje savupelti kokonaan ja vedä sitä jälleen auki kolmen senttimetrin verran. Vasta kun hiillos on täysin tummunut, luukut ja pellit on suljettava kokonaan.

Tähtiventtiili
Uunin liitekanavaan (yhdistää uunin kanavat piipun hormiin) on yleensä yhdistetty teräs- tai messinkipeltirakenteinen venttiili, joka avautuu kiertämällä muodostaen tähtimäisen avautumiskuvion, josta nimi tähtiventtiili. Venttiili on sijoitettu niin, että se yhdistyy savupeltien välistä savuhormiin. Tähtiventtiiliä voi käyttää varsin tehokkaana ilmanvaihtajana huonetilassa. Alapelti suljettuna uunin lämpövaraus säilyy hyvin myös tuuletuskäytön aikana. Venttiilin ja yläpellin asentoa voi säätää tarpeita vastaavasti, ja poistoilman mukana kulkeutuu ulos ylimääräistä kosteutta tai esimerkiksi ruoan valmistuksessa syntyviä hajuja.

Valurautaluukut
1700-luvun koristeellisten uuninluukkujen valmistus aloitettiin tekemällä malli puusta. Puumalli sijoitettiin kovan paineen alaisena muottihiekkaan siten, että selvä kuvajäljennös muodostui hiekkaan. Mallikappale nostettiin varovaisesti pois ja tämän jälkeen hiekkamuotti täytettiin juoksevalla raudalla. Muottihiekan raekoko ja laatu vaikutti ratkaisevasti valutyön lopputulokseen. Mitä karkeampi hiekka sitä karkeampi pinta valurautaesineessä. 1700-luvulla luukkujen kohokuvat käsittelivät usein uskonnollisia tai poliittisia tapahtumia.
 

Carl Irjalan artikkelin pohjalta (www.elda.fi) toimittanut Hannu Rinne, 23.8.2009

Pääsivulle Sivun alkuun Tulosta Ehdot Tekijät