Pönttöuunin muurauskurssi
Turku, 17.11.- 25.11.2017

Iso-Puolalan Joulu to-su
Turku, 16.11.- 17.12.2017

Lisää tapahtumia arkistossa

Viimeisin kommentti:
Aira Ikonen , 18.11.2017
Lämpöpattereita
Myydään käytettyjä vesikiertoisia lämmityspattereita yhteensä 10 kpl 50-luvulta. Patterit ovat nyt Keski-Suomessa. ...

Näytä kaikki keskustelut
Näytä uusimmat kommentit

 

 

Arkkitehtuurin historiaa »Ulkomainen vaikutus

Herttoniemen kartanon puistoa ovat inspiroineet eurooppalaiset aatteet. Talon lähellä on barokkityylinen muotopuutarha ja etäämmällä englantilaistyyppinen maisepuisto lampineen ja siltoineen. Puisto on perustettu 1700-luvun puolivälissä ja sen nykymuoto on 1800-luvun alusta. Kuva: Hannu Rinne.

Suomi, Ruotsi ja Eurooppa

Suomen arkkitehtuuri noudattaa pitkälle ruotsalaista esikuvaa, koska Suomi oli osa Ruotsia noin 1100-luvulta aina vuoteen 1809 saakka. Kun ruotsalaisen väestö siirtyi Suomen rannikolle ei Suomea valtiona ollut olemassa, tämä oli vain Itämaa, jossa asui  30-40.000 asukasta ilman hallintokoneistoa. Seitsemän sadan vuoden aikana Ruotsin valtio jäsentyi hallinnolliseksi ja maantieteelliseksi kokonaisuudeksi ja Itämaa kehittyi sen keskushallinnon mukana. Kun pappiloille määrättiin virkatalojen pohjapiirrokset 1727 tai sama sotilasvirkataloille 1737, koskivat määräykset heti myös Suomen aluetta (tosin niitä ei aina pystytty toteuttamaan).

Sääty-yhteiskunnan varakkain osa eli sotilas- ja hallintovirkoja hoitava aatelisto oli suuntautunut kansainvälisesti ja ainakin 1700-luvulla se saattoi liikkua ja työskennellä koko Euroopassa. Suomenkin kartanoissa puhuttiin ranskaa ja esimerkiksi upseerit saattoivat palvella jonkin aikaa Ranskan armeijassa ja Tukholmassa kävivät kaikki ylemmät upseerit. Papisto oli myös sivistynyttä, mutta porvaristo ei liikkunut laajasti talonpojista puhumattakaan. Upseerien koulutukseen kuului linnoitusarkkitehtuurin opintoja ja sen ansioista heillä oli käsitys myös asuinrakennusten suunnittelusta ja ajankohtaisista tyylivirtauksista. Moni upseeri oli mukana oman kartanonsa suunnittelussa.

Suomen aatelisto – jota tosin oli vain pieni osa väestöstä – oli matkustamisen, sukulaissuhteiden, lehtien, kirjojen ja painokuvien välityksellä tietoinen sitä mitä suuressa maailmassa tapahtui ja oli muodikasta. Tämän ansiosta kotimainen pukumuoti, musiikki ja arkkitehtuuri yritti pysyä eurooppalaisen esikuvien rinnalla. Ruotsista tuli pohjapiirroksia ja niitä sovellettiin täällä mahdollisuuksien mukaan. Lopputulos ei aina ollut mairitteleva, esimerkiksi maaseudulla kyläläiset eivät suostuneet rakentamaan pappilaa tai ainakin siinä vitkuteltiin kaikin tavoin.

Etuoikeuksista nauttiva aatelisto oli muuhun väestöön nähden varakasta, joten kartanot edustivat alueellaan komeaa rakentamista. Eurooppalaisiin esikuviin nähden rakennukset olivat kuitenkin pääsääntöisesti vaatimattomia. Virallisten rakennusten piirustukset hyväksyttiin Tukholmassa, viime kädessä kuningas hyväksyi suunnitelmat.

Aatelisto ja maalaisrahvas elivät eri maailmoissa, eivätkä usein edes puhuneet samaa kieltä. Kun kartanossa oli herrasväen asuttama päärakennus, väentupa työntekijöitä varten ja ehkä jopa oma keittiörakennus, oli maalaistuvan yksi huone kaikki toimintojen näyttämö. Tuvassa tehtiin ruoka, syötiin, tehtiin käsitöitä ja nukuttiin.

 

Venäjän keisarin Suomeen kutsuma, Tallinnan kautta saapunut arkkitehti Carl Ludvig Engel suunnitteli Ruotsin armeijassa työskennelleelle upseerille antiikin esikuvia seuraavan huvimajan empiretyyliin, jota Ranskan keisari Napoleon levitti maailmalle.

Klikkaa kuva isoksi. Kuva: Hannu Rinne.

 

Kun Suomi liitettiin osaksi Venäjää, jatkoi vuosisatojen aikana kehittynyt ruotsalaistyyppinen hallintokoneisto toimintaansa. Autonomia tarkoitti myös sitä, että Venäjä ei halunnut puuttua lainsäädäntöön ja moniin vakiintuneisiin käytäntöihin. Suomi sai sen sijaan omia keskusvirastoja Tukholmassa toimineiden sijaan ja ensimmäinen niistä oli 1811 perustettu Intendentinkonttori valvomaan valtion rakennusten suunnittelua. Suomen arkkitehtuurin suuri muuttaja ja Helsingin monumentaalikeskuksen suunnittelija, saksalainen ja Tallinnan kautta Helsinkiin  tullut Carl Ludvig Engel oli viraston toinen Indententti vuosina 1824–1840. Suurrakennusten ohella on tuskin on yhtäkään kylää, jossa ei olisi  hänen suunnittelemaansa tai hyväksymäänsä kartanoa, huvimajaa tai viljamakasiinia.

Näiden hienolta kuulostavien näkökulmien jälkeen on lopuksi vielä muistutettava, että ehdoton pääosa suomalaisesta rakennuskulttuurista pitkälle 1800-luvulle on ollut vaatimatonta, vanhaa rakennustapaa seuraavaa ja omatoimista kansarakentamista. Ammattimaisia kirvesmiehiä on ollut 1600-luvulta lähtien, mutta vielä rintamamiestalojen aikaan hartiapankkirakentamisella oli suuri merkitys: tehtiin oma talo itse – niin hyvin kun osattiin. Ylemmän luokan arkkitehtuuri antoi esikuvia, mutta niiden tyylivaikutteet omaksuttiin hitaasti ja talonpoikaiseen tyyliin pelkistettyinä.

Hannu Rinne 15.5.2009

 

Pääsivulle Sivun alkuun Tulosta Ehdot Tekijät