Pönttöuunin muurauskurssi
Turku, 17.11.- 25.11.2017

Iso-Puolalan Joulu to-su
Turku, 16.11.- 17.12.2017

Lisää tapahtumia arkistossa

Viimeisin kommentti:
Aira Ikonen , 18.11.2017
Lämpöpattereita
Myydään käytettyjä vesikiertoisia lämmityspattereita yhteensä 10 kpl 50-luvulta. Patterit ovat nyt Keski-Suomessa. ...

Näytä kaikki keskustelut
Näytä uusimmat kommentit

 

 

Perinnetekstiilien huolto

Pellavaverhot ja räsymattoja Yli-Lauroselan talomuseossa Ilmajoella. Kuva: Hannu Rinne.

Tekstiilit luovat tunnelmaa ja lämmittävät – ehjinä

Tekstiilit ovat kautta aikain olleet vaurauden merkkejä. 1800-luvun taloudellinen nousukausi näkyi lisääntyvänä sisustustekstiilien määränä ensin rikkaimpien yhteiskuntaluokkien kodeissa,  ja pitkällä viiveellä tavallisen kansan asumuksissa. Kaupunkien ja maaseudun välillä oli myös isoja eroja, mutta myös maaseudulla oli vauraudella ja tekstiilien määrällä selvä yhteys. Isossa maatalossa Länsi-Suomessa saattoi olla verhot, salusiinit, ikkunoissa jo 1830-luvulla, kun taas rahvaan asumuksiin syrjäseuduille ne ilmestyivät vasta lähes sata vuotta myöhemmin.

Tekstiilien käyttö kotien sisustuksessa muuttui niukasta suorastaan ylenpalttiseksi 1800-luvun loppupuolella. Kertaustyylien mukaisesti sisustetuissa säätyläiskodeissa käytettiin paksuja villaisia oviverhoja, runsaita samettisia verhoasetelmia ikkunoissa, lattiaan ulottuvia silkkisiä ja pellavaisia pöytäliinoja ja usein vielä erilaisin nyörein ja tupsuin koristeltuina. Lattioilla oli suuria mattoja jotka saattoivat peittää koko lattian.

Vuosisadan vaihteessa maamme eturivin taiteilijat lähtivät kansallisromantiikan hengessä etsimään suomalaisia juuriamme. Kansallisromantiikka ja jugend näkyivät vahvasti myös sisustustekstiileissä erilaisina kasvi- ja eläinaiheisina kuviointeina, sekä esimerkiksi kirjontatöissä tyypillisenä jugend-viivana. Jugend-kaudella ei maassamme ollut vielä tekstiilitaiteilijoita, vaan sisustuksen suunnitteli usein arkkitehti. Tältä aikakaudelta onkin paljon miesten suunnittelemia sisustustekstiilejä kuten jugend-ryijyjä.

1920- ja 30-luvulla funkis toi pelkistetymmän sisustustyylin, jonka myötä myös tekstiilien määrä kodeissa väheni.

Pellavatekstiilit

Ruotsinvallan-aikana pellavankudonta kehittyi voimakkaasti Suomen alueella. Porvoo oli valtakunnan pellavankudonnan keskus 1634–1792. Huomattavia määriä pellavakangasta, erityisesti purjekangasta kudottiin ulkomaille laivattavaksi.

Maaseudulla 1700-luvulla kiertäneet ns. ”laittomat” kankurit opettivat naisväelle damasti- ja kilpikankaiden kudontaa. 1800-luvulla etenkin kilpikankaiden kudonta kansanomaistui ja yleistyi.

Pellavatekstiilien teollinen valmistus lähti toden teolla käyntiin kun Tampella ryhtyi valmistamaan damastiliinoja 1890-luvulla. Tunnetuin damastiliinojen suunnittelija oli Dora Jung, joka suunnitteli Tampellalle 1930-luvulta vuoteen 1972.

Pellavasta on kudottu tekstiilejä niin arki- kuin juhlakäyttöönkin. Arvokkaat kilpikangas- ja damastipöytäliinat kudottiin pitkäkuituisista ja kiiltävistä aivinalangoista. Arkisemmat käyttötekstiilit  kuten pyyhkeet ja arkivaatteet kudottiin rohdinlangasta, joka kehrättiin lyhyemmistä ja karkeammista kuiduista. Näissä arkisissa tekstiileissä käytettiin myös yksinkertaisia sidoksia kuten palttinaa ja toimikasta, jotka olivat nopeampia ja helpompia kutoa kuin monivartiset kilpikankaat.

Palttinaa ei sovi sidoksena kuitenkaan väheksyä, sillä juuri palttinaisille pellavakankaille on kirjailtu mitä taidokkaimpia kirjontatöitä joita on käytetty pöytäliinoina, verhoina, pyyheliinapeitteinä jne.

Pellavalla on tiettyjä ominaisuuksia, jotka on syytä ottaa huomioon pellavatekstiilejä pestäessä ja säilytettäessä. Pellava on erittäin luja kuitu, joka on märkänä vielä lujempi kuin kuivana. Pellavakuitu on kuitenkin joustamaton ja siksi altis murtumaan. Kun kuitu murtuu, syntyy pysyviä ryppyjä joita ei enää silittämällä tai mankeloimalla saa pois. Tällaisia vaurioita syntyy esimerkiksi silloin, kun pellavaisia tekstiilejä säilytetään pitkiä aikoja taiteltuina. Kankaaseen saattaa syntyä taitteiden käännekohtaan jopa reikä. Reiät pellavakankaassa eivät siten ole tuhohyönteisten aiheuttamia, sillä kuidussa ei ole ravinteita joita koit tai toukat voisivat hyödyntää.

Vanhat pellavatekstiilit saattavat olla kellastuneita. Tämä on pysyvä ilmiö joka syntyy kun kuidussa oleva selluloosa hajoaa, samalla myös kuitu haurastuu.

Pellavatekstiilien säilytyksessä ja pesussa muistettavaa

  • säilytä pellavatekstiilit rullattuina, ei taiteltuina
  • pese vanhat käsinkudotut pellavat käsin runsaassa vedessä esim. kylpyammeessa
  • pellavatekstiilejä ei pidä liottaa, mutta anna tekstiilin kastua läpeensä ennen pesua, sillä pellavakuitu on märkänä lujempi kuin kuivana ja kestää siten käsittelyä paremmin
  • käytä hyvin mietoa neutraalia pesuliuosta
  • älä hankaa tai rypistele, muista että vanhat tekstiilit ovat käytön ja monien pesukertojen haurastuttamia
  • kuivaa tasossa tai pyöreällä orrella, pellava ei pidä uutenakaan rumpukuivauksesta
  • kuivata huoneenlämmössä, liian kuumassa pellava saattaa ruskistua
  • kylmämankelointi nahkeankosteana tuo parhaiten esiin pellavan kauniin kiillon
  • jos silität, silitä nurjalta puolelta kostean liinan läpi ja korkeintaan 200°C lämmöllä


Ryijy

Ryijy on kulkenut pitkän matkan suomalaisessa tekstiilihistoriassa viikinkiajalta aina meidän päiviimme asti. Ajan saatossa  se on ulkonäöltään muuttunut koristeellisemmaksi samalla kun sen käyttötarkoituskin on käyttötekstiilistä muuttunut koristetekstiiliksi. Ryijy on kautta aikain ollut omistajalleen arvotekstiili ja sitä se on myös tänä päivänä.

Kansallisromantiikan aikakaudella ryijy koki arvonnousun kun Akseli Gallén-Kallela suunnitteli ensimmäisen modernin ryijyn, Liekki-ryijyn, Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1900.

1920-luvulla ryijyn suosio nousi professori U.T Sireliuksen julkaiseman teoksen Suomen ryijyt myötä. Ihmiset heräsivät huomaamaan kansanomaisten ryijyjen kauneuden ja ne kaivettiin navettojen ylisiltä esiin ja ripustettiin kunniapaikalle seinälle. Ryijyn suosio jatkui läpi 30-ja 40-lukujen ja 50-luvulla suomalainen moderni ryijytaide tuli kansainvälisesti tunnetuksi ja palkituksi.

Vanhoissa ryijyissä on käytetty loimena pellavalankaa ja välikuteena ja nukituksena villaa. Ajan myötä villan rasva ja eläinproteiinit reagoivat pellavan kanssa haurastuttaen sitä. Katkenneiden loimilankojen ja nukituksen uusiminen on syytä antaa ammattilaisen tehtäväksi.

Iso,  tiheä- tai pitkänukkainen ryijy voi helposti painaa yli viisi kiloa. Siksi onkin tärkeää ripustaa ryijy oikein. Joskus näkee ryijyjä joiden yläosa on aaltoileva tai ryijyn sivut roikkuvat pidempinä kuin keskiosa. Tämä johtuu siitä, että ryijy on ripustettu muutamien loimilankojen varaan,  jotka ovat sitten rasituksesta venyneet. Näitä vaurioita voidaan hieman tapauksesta riippuen korjauttaa ja samalla teettää kunnolliset taustakankaat ripustuskujineen ryijyn taakse.

Ryijy, kuten muutkin seinätekstiilit, tulisi ripustaa noin sentin verran irti seinästä.

Jos ryijyä halutaan varastoida, se tulisi kiertää rullalle nukkapuoli sisäänpäin. Koinsuojauksesta on myös huolehdittava.

Kotona voidaan ryijyä puhdistaa pölystä imuroimalla varovasti tekstiilisuulaketta käyttäen ja pienellä imuteholla. Vielä hellävaraisemman imuroinnin voi tehdä harvan harsokankaan läpi.

Ryijyn voi viedä ulos kosteaan ulkoilmaan tuulettumaan pyöreälle orrelle ripustettuna. Talvella ryijyn voi viedä lumihankeen raikastumaan. Ensin on kuitenkin annettava ryijyn kunnolla jäähtyä, ettei lumi takerru siihen. Sitten se voidaan levittää nukkapuoli alaspäin hangelle. Ennen sisään viemistä ryijy puhdistetaan varovasti lumesta.

Räsymatto

Suomessa räsymatot yleistyivät tavallisen kansan kodeissa vasta 1800-luvun loppupuolella. Siihen asti räsymatto oli kuulunut vain varakkaiden säätyläiskotien sisustukseen. Niissä räsymattoja käytettiin suojaamaan lattiaa ja niitä levitettiin myös arvokkaimpien mattojen päälle suojaksi.

Räsymatot olivat aluksi hyvin kapeita, vain 50–60 cm leveitä mutta myöhemmin niiden leveydeksi vakiintui 70–75 cm.

Ennen vanhaan käytettiin hyväksi kaikki mitä saatavilla oli ja niin myös räsymattoihin leikattiin kuteeksi paitsi tietenkin käyttöön kelpaamattomat risaiset vaatteet, myös kangassäkit ja jopa kalastajien vanhat verkot.

Vanhoissa räsymatoissa käytettiin loimimateriaalina pellavaista käsinkehrättyä  2- tai 3-säikeistä rohdinlankaa. Puuvillan yleistyttyä siirryttiin käyttämään puuvillaista 12- tai 15-säikeistä kalalankaa.

Vanhoissa räsymatoissa sidoksena oli palttina, joka on sidoksista yksinkertaisin. Myöhemmin räsymattojen kuviointiin käytettiin usein myös ruusukassidosta,  jolla tehtiin mattoihin koristeraitoja.

Monella meistä onkin perintönä saatuja ruusukaskuvioituja räsymattoja.

Räsymaton pesu ja korjaukset

  • pese räsymatto pehmeällä harjalla kuteen suuntaisesti harjaten
  • käytä mietoa neutraalia pesuliuosta
  • kuivata pyöreällä orrella, voit pujottaa esim. muoviputken pyykkinarun päälle
  • vältä suoraa auringonpaistetta jotteivat värit haalistu entisestään, tuulessa matot kuivuvat parhaiten
  • räsymatossa hapsut kuluvat ensimmäisenä ja silloin kannattaa maton päät kantata ennen kuin tulee lisää  vaurioita
  • katkenneita loimilankoja voidaan korjauttaa jos matto ei ole päässyt purkautumaan liikaa


Uusia perinnetekstiilejä vanhojen rinnalle

Jos pitelet käsissäsi vanhaa pellavaista pöytäliinaa, voit nähdä siinä enemmän kuin yhden ihmisen kädentyön jäljen. Tarina pellavakuidusta valmiiksi liinaksi, käsityötaidon mestarilliseksi näytöksi on pitkä. Siinä on tarvittu monenlaista osaamista ja taitoa.

Vanhat tekstiilit on valmistettu kestämään sukupolvelta toiselle, mutta jossain vaiheessa nekin kohtaavat tiensä pään. Matot ja muut käyttötekstiilit kuluvat sekä käytössä että pestäessä. Silloin on yritettävä löytää rakennuksen henkeen sopivia uusia tekstiilejä. Tällaisia ei valitettavasti kovin helposti löydy teollisesti massatuotettujen tekstiilien joukosta.

Tekstiiliartesaanina minulle on tärkeää tuoda töissäni esille niitä asioita, jotka tekevät tekstiileistä yksilöllisiä. Olen suunnitellut vanhojen rakennusten henkeen sopivan mattomalliston,  jossa materiaaleina käytän vanhoja hyväksi todettuja luonnonmateriaaleja, villaa ja pellavaa. Matot kudotaan ja viimeistellään käsin, sillä niistä pitää näkyä, että ne ovat ihmisen tekemiä. Artesaanina tämä on minulle arvo, josta en tingi.

Pirjo Pajusalo, tekstiiliartesaani
Linida Design Oy
www.linida.fi


SANASTOA

  • salusiini = ikkunan puolestavälistä alareunaan ulottuva verhotyyppi
  • aivina = pellavan hienoimmat, pitkät ja arvokkaat kuidut. Aivinalangassa pellavan kiilto tulee hyvin  esiin
  • rohdin = pellavan karkeammat ja lyhyemmät kuidut. Rohdinlanka on mattapintaisempi ja siinä on epätasaisuuksia jotka antavat toisaalta valmiille kankaalle elävän pinnan
  • palttina = kudotun kankaan yksinkertaisin mahdollinen sidos. Jokainen kudelanka kulkee vuorotellen yhden loimilangan yli ja yhden ali
  • toimikas = perussidos jossa kudelanka kulkee useamman loimilangan yli ja ali muodostaen kankaan pintaan diagonaalisen viivan. Käytetään esim. pyyhkeissä, vaatekankaissa, villahuovissa, ym.
  • ruusukas = kansanomainen sidos,  jota on paljon käytetty koristeraitoina räsymatoissa, tyynyliinoissa, pyyhkeissä ym.
  • kilpikangas = yhdistetty sidos, edellisiä monimutkaisempi. Käytetään arvotekstiileissä, kuten pöytäliinoissa. Varsimäärä rajoittaa kuviointia yksinkertaisiin geometrisiin kuvioihin. Kilpikankaasta käytetään kansanomaisia nimiä drelli ja trelli, jotka tulevat ruotsinkielen ”dräll”-sanasta.
  • damasti = damastitekniikalla kudotuissa kankaissa voi olla monimutkaisia figuratiivisia kuvioita. Ensimmäiset damastit kudottiin Suomessa 1600-luvulla. Damastitekniikka vaatii erilliset damasti-kangaspuut

 

Pääsivulle Sivun alkuun Tulosta Ehdot Tekijät